Lauantaina saimme vieraaksemme vanhan tutun Katerina Paalamon, joka suoritti kaksi ensimmäistä seminaariamme ja piti jo silloin luennon eteläkarjalaksi kääntämisestä. Tänään hän puhui samasta aiheesta ja totesi, että aihe ei ole ihan kebie. Eteläkarjalan on laaja murrealue, jolla on paljon vaihtelua alamurteiden välille, ja normitettu kirjakieli on vasta kehitteillä. Kielioppia ei ole vielä julkaistu, ja rinnakkaistekstejä ei ole juuri olemassa kääntäjän avuksi. Normittamattomalle kielelle kääntäessä paino on kieliopissa ja sanastossa – jääkö kääntäjälle tällöin aikaa pohtia käännösstrategioita ja muita kääntämisen kysymyksiä? Katerinalla itsellään kääntämisen perustana ovat oma äidinkielenä opittu murre sekä kielitieteellinen koulutus. Hän sanoo, että ei ehkä ollenkaan kääntäisi eteläkarjalaksi, jos hänelle ei tätä koulutusta olisi.
Eteläkarjalan kääntäjän apuvälineitä ovat Kotimaisten kielten keskuksen Karjalan kielen sanakirja, muiden normitettujen karjalan murteiden esimerkki ja niillä julkaistut sanakirjat, kieliopit ja tekstit, kaikki muut sanakirjat ja murretekstit. Vaikka muut murteet eroavat eteläkarjalasta, on niistä kuitenkin paljon apua kääntämisessä. Mitään ei tietenkään suoraan voi ottaa käyttöön muista murteista, ja tärkeää on kaikkien lähteiden vertailu ennen käännösratkaisujen tekemistä. Myös venäjän kielen taito on hänen nähdäkseen karjalan kääntäjälle tärkeä taito.
Käännös eteläkarjalaksi ei ole vain käännös! Käännöksillä on suuri painoarvo, ne ovat esimerkkejä toisille kielen käyttäjille tai kielenoppijoille. Käännökset kehittävät kirjakieltä. Kääntäjällä on paljon valtaa, kun hän päättää käännösratkaisuistaan, ja tähän valtaan liittyy samalla vastuu – vastuu käännöksen kielestä ja uusien sanojen laatimisesta, ja vastuu kirjakielestä. Käännöksen kielen pitää olla luonnollista, nykyaikaista, käännöksen lukijoille ymmärrettävää ja ”omua”. Ratkaisujen pitää olla myös kielitieteellisesti perusteltuja. Kaikkien tärkeintä on kuitenkin kääntää ja tuottaa tekstejä eteläkarjalaksi. Kun on kyse näin uhanalaisesta kielestä, kaikenlainen kääntäminen on parempi kuin kääntämättä jättäminen. Tarvitaan paljon tekstejä, joiden myötä muodostuu lopullinen kirjakieli.
Oma Mua -lehden toimittaja Olga Melentjeva piti luennon kääntämisestä lehtitoimittajan työn osana. Hän kertoi aluksi omasta vienankarjalaisesta taustastaan. Hänen perheensä oli karjalainen, mutta lapset puhuivat vanhemmilleen venäjäksi. Olga sanoi, että he eivät varsinaisesti hävenneet karjalaa – siihen aikaan kieliyhteisössä tuntuu normaalilta se tapa, että vanhemmat ja lapset puhuivat toisilleen eri kieltä mutta ymmärsivät toistensa kieltä. Lapsuudessa Olgan karjalan taito oli passiivista. Myöhemmin hän lähti opiskelemaan Petroskoin yliopistoon ja siellä alkoi karjalan kielen opiskelu. Vähitellen hän alkoi puhua karjalaa myös isoäidin ja vanhempien kanssa. Yliopiston jälkeen Olga lähti töihin Vienan Karjala -lehteen vähäksi aikaa – nyt se ”vähän aikaa” on kestänyt jo parikymmentä vuotta. '
Kääntäminen on ollut olennainen osa toimittajan työtä. Alkuvaiheessa kokonaan uusien juttujen kirjoittaminen karjalaksi tuntui Olgasta vaikealta, kun taas kääntäminen oli helpompaa, juttuhan oli silloin jo olemassa eikä sitä tarvittu itse keksiä. Karjalankieliset käännökset saivat kuitenkin päätoimittajalta kriittistä palautetta, mikä kummastutti kääntäjää. Olga oli yrittänyt välittää kauniin venäjänkielisen tekstin karjalaksi mahdollisimman tarkasti, eikä teksteissä ollut kieliopillisia virheitä. Vasta vuosia myöhemmin, kun Olga oli edelleen oppinut lisää karjalaa ja kehittänyt kielikorvaansa, hän alkoi ymmärtää, mitä päätoimittaja oli tarkoittanut. Liian suora kääntäminen venäjästä karjalaksi ei tuota luonnollista lopputulosta. Paradoksaalisesti on käynyt niin, että kasvavan käännöskokemuksen myös Olga nykyisin näkee kääntämisen ongelmat ja sudenkuopat selvemmin, ja siksi kääntämiseen menee enemmän aikaa. Ja nykyisin tuntuu helpommalta kirjoittaa itse uusi juttu karjalaksi kuin tehdä käännös.
Sanomalehti on ollut tärkeä kielen kehittämisen kenttä, ja toimittajat ovat olleet myös kielen ja sanaston kehittäjiä. Toimittajat joutuvat muutenkin kiireisen työnsä lomassa jatkuvasti luomaan karjalaan uutta sanastoa. Sanoja lainataan venäjästä ja suomesta, ja toisiaan tehdään käännöslainoja. Kääntäessään toimittajat katsovat sekä venäjän- että suomenkielisiä lähteitä ja harkitsevat päätöksiään. Huomioon täytyy ottaa se, että suurin osa lukijoista on venäjänkarjalaisia.
Apuvälineinä ovat monet sanakirjat, erityisesti venäjän ja karjalan väliset sekä Karjalan kielen sanakirja. Myös livvinkarjalan sanakirjoja katsotaan. Jos sanakirjat eivät auta, kääntäjä yrittää miettiä, miten asian voisi sanoa toisella tavalla. Tai he kääntyvät vanhemman polven vienankarjalaisten puoleen - heistä osa on paikalla täällä meidän seminaarissamme! Nykysanaston kehittämiseen osallistuvat myös kieliaktivistit, ja esimerkiksi Vkontakte-palvelun käyttöliittymä on käännetty vienankarjalaksi.
Olga Karlova ja Valentina Karakina kertoivat projektistaan, jossa he kääntävät Fedja-setä -kirjaa vienankarjalaksi. He ovat käännösseminaarissa työskennelleet parina ja kääntäneet kirjan osia harjoitustehtävinä, joista he ovat antaneet toisilleen palautetta. Uspenskin lastenkirjat ovat erityisen suosittuja Suomessa, ja hänen kirjoistaan rakkain lienee vuonna 1974 ilmestynyt teos Djadja Fjodor, pjos i kot (ilmestynyt suomeksi 1975 nimellä Fedja-setä, kissa ja koira, kääntänyt Martti Anhava).
Millaista on kääntäminen parityönä? Hyviä puoli on useita. Kääntäjät ovat eri sukupolvien edustajia ja heillä on erilainen karjalan taito ja tieto karjalan kielestä, ja he kokevat täydentävänsä toisiaan. Heillä on myös aikaisempaa kokemusta yhteistyöstä vienankarjalan kesäkurssien järjestämisessä. Parityössä on myös se etu, että pulmatilanteessa voi helposti kysyä neuvoa toiselta. Huonona puolena on ehkä se, että kummallakin kääntäjällä on oma tyylinsä, ja lopuksi täytyy siis teos yhtenäistää.
Opiskelijat ovat myös koko kurssin ajan tehneet ”omien oivallusten muistilistaa”. Ohjeena oli pitää kirjaa opituista asioista ja kirjata talteen oivalluksia, jotka on koettu itselle hyödyllisiksi ja joita voi soveltaa tulevaisuudessakin. Tehtävän tarkoituksena on tehdä opiskelijat tietoisiksi omasta kehittymisestään kurssin aikana, ja opetella hyödyntämään käännöksistä saatua palautetta. Samalla omista kokemuksista muotoutuu muistilista, jonka voi vaikka tulostaa itselleen huoneentauluksi tulevia käännöstöitä varten.
Kääntämisen opettajamme Päivi kuusi kävi muistilistat läpi ja kokosi niistä yleisimmin esille nousseet asiat. Tässä on oivallusten Top 5 -lista:
1. Etsi lisätietoa käännettävän tekstin aiheesta tai siinä käytetyistä termeistä.
2. Kun käännös on valmis, anna sen levätä päivä tai pari, lue käännös sen jälkeen uudelleen ja muokkaa sitä.
3. Anna käännös luettavaksi jollekulle toiselle (esim. toiselle kääntäjälle, kieltä hyvin puhuvalle, tai jos teksti on tarkoitettu lapsille, lue se lapselle) ja pyydä palautetta. Toinen silmäpari (korvapari) auttaa huomaamaan oman tekstin puutteet!
4. Lue käännettävä teksti loppuun asti, ennen kuin alat kääntää.
5. Käytä eri sanakirjoja, vertaile niiden tarjoamia vastineita.
Loppukahvien myötä sana oli vapaa, ja osallistujat olivat valmistaneet pientä ohjelmaa. Pidettiin tietokilpailu Karjalaan, karjalan kielen ja karjalaisen perinteeseen liittyvistä asioista. Mi kielettäh pagizou? Oikea vastaus: kniigu. Kuulimme runonlausuntaa, tarinoita ja laulutallenteen, jonka mukana näimme kauniita valokuvia Kalevalan alueelta. Saimme terveisiä Turussa kokoontuvasta karjalan lugupertistä, jossa opetellaan lukemaan karjalaksi. Sen vetäjänä toimii Itä-Suomen yliopiston maisteriopintojaan viimeistelevä amerikkalainen Marc Bradford, joka on Suomessa ollessaan kiinnostunut myös karjalan kielestä. Vepsäläiset olivat puolestaan järjestäneet interaktiivisen näytelmän, jossa muutkin joutuivat jäniksen vepsänkieliseen kielikylpyyn.
Kiännä-hanke on käännösseminaarin loppumisen myötä tullut päätepisteeseensä. Neljän vuoden aikana on koettu monenlaista. Blogissa palaamme varmaan vielä muutaman kerran katsomaan neljän vuoden urakkaamme. Tällä erää on kuitenkin aika kiittää kaikkia hankkeen toiminnassa mukana olleita ja tietysti myös mahtavia osallistujiamme, jotka ovat läsnäolollaan ja innollaan tehneet urakasta tekemisen arvoisen. Passibo ylen suuri! Ja kuten me Kiännässä sanomme: hanke päättyy mutta työ jatkuu!
