lauantai 19. tammikuuta 2019

Lauantaina kuultiin luentoja kaunokirjallisuuden kääntämisestä ja pohdittiin, olisiko ruutuaika karjalaksi möllötysaigu

Lauantaina vieraanamme oli jo toista kertaa venäjänkielisen kaunokirjallisuuden suomentaja Arja Pikkupeura. Omasta taustastaan Arja kertoi, että vaikka hän on tehnyt paljon käännöksiä, hänellä ei kuitenkaan ole kääntäjän koulutusta. Filologin koulutus on kuitenkin hänen mukaansa ollut kääntäjällekin hyödyllinen. Arjan luento oli kiinnostava, ja se toi esiin pitkän kääntäjänuran mukana tulleita kokemuksia ja näkemyksiä. Luennon aikana hahmottui monella tavalla, että kaunokirjallisuuden kääntäminen on hyvin erilaista kuin asiatekstien kääntäminen. Arja kuvasi asian niin, että koska kaunokirjallinen teksti on esteettinen teksti (eikä informatiivinen teksti), siinä ei voi vääntää asioita rautalangasta. Sen sijaan kääntäjän pitää hienovaraisesti pystyä välittämään rivien välissä kaikki se, mikä alkuteoksessa on rivien välissä. Kääntäjä joutuu lukemaan alkuteoksen moneen kertaan ja pohtimaan sitä useasta suunnasta.





Arja pohdiskeli myös sitä, millaisena kääntäjät näkevät kaunokirjallisuuden kääntämisen. Esimerkiksi Kersti Juva näkee kääntäjän sanataiteilijana, joka tulkitsee teoksen yleisölle, kuten soittaja tulkitsee sävelteoksen partituurin. Arja itse kokee olevansa kääntäjänä käsityöläinen, joka tasapainottelee välittääkseen alkuteoksen esteettisen ja kulttuurisen funktion yleisölle mahdollisimman luontevin keinoin.

Luennon aikana hahmottui myös kuva siitä, miten monella tavalla kaunokirjallisuuden kääntäminen eroaa asiatekstien kääntämisestä. Pelkkä sisällön välittäminen ei riitä, vaan on myös pyrittävä välittämään alkuteoksen tyylillisiä valintoja. Esimerkiksi kirjailijan ylätyyliset tai arkiset sanavalinnat pyritään tuottamaan myös käännökseen. Tai jos kirjailijan tyyli koostuu hyvin pitkistä virkkeistä, kääntäjän pitää toistaa tämä tyylillinen valinta myös käännöksessä. Toisaalta kääntäjä joutuu pohtimaan, miten paljon asioita pitäisi selittää lukijalle. Venäjän yhteiskuntaa ja kulttuuria tunnetaan Suomessa huonosti, joten monessa kohtaa kääntäjä tunnistaa tarpeen selventää asioita suomalaiselle lukijalle. Alaviitteitä nykyisin ei yleensä käytetä, mutta Arja itse käyttää toisinaan loppuviitteitä yksityiskohtien selittämiseen. Kaikki asiat eivät alkuteoksesta selviä ollenkaan, ja silloin kääntäjä voi joskus olla yhteydessä kirjailijan itsensä kanssa. Jotkut kirjailijat vastaavat mielellään kysymyksiin, jotkut taas eivät halua kommunikoida kääntäjien kanssa lainkaan.

Pienenä välipalana Arja kertoi myös ratkaisustaan, joka koski Ljudmila Ulitskajan teoksen Meidän tsaarimme väkeä käännöstä. Alkuperäisteoksessa on muuten venäjänkielisen tekstin joukossa joitain ukrainankielisiä repliikkejä. Hän pohti, miten ne voisi kääntää niin, että kielestä välittyisi suomalaisille lukijoille sekä vieraus että tuttuus – samalla tavoin kuin ukrainan kieli on venäjänkieliselle sekä vierasta että kuitenkin ymmärrettävää. Hän harkitsi ensin viroa mutta päätyi lopulta karjalaan, ja niinpä Kiännä!-hankkeen Natalia Giloeva on kääntänyt teokseen nämä repliikit livvinkarjalaksi.

Arjan toinen luento käsitteli samoin kuin edelliselläkin kerralla kääntäjän projektityötä, ja esillä oli myös se, miten kääntäjä voi rahoittaa työtään. Arja korosti sitä, että suomentaminen on työtä, josta pitäisi saada palkkaa tai palkkio. Tämä ei kunnolla toimi edes Suomessa, ja esimerkiksi jos kääntäjä kääntää kaunokirjallisuutta venäjästä suomeksi, hän ei pysty tällä työllä elättämään itseään (venäläisen kirjallisuuden markkinat Suomessa ovat hyvin pienet). Toki kääntäjä voi kääntää myös omasta halustaan tai hakea kääntämiseen apurahaa. Arja sanoi, että ilmaiseksi ei kannata tehdä kovin paljon. Tämän kysymyksen kanssa karjalan kääntäjät painiskelevat nykytilanteessa jatkuvasti. Karjalan kieltä hyvin taitavien kääntäjien määrä on pieni, ja kun kieltä elvytetään, erilaisia tarpeita kääntäjälle alkaa olla paljon. Pyyntöjä isoihin ja pieniin tehtäviin voi tulla jopa päivittäin, mutta käytetystä ajasta ei välttämättä ole tiedossa korvausta. Lisäksi käännösten toimeksiantajat eivät useinkaan ymmärrä, että uhanalaiselle kielelle kääntäminen on paljon hitaampaa kuin kääntäminen isojen kielten välillä. Ja eräät suomalaisten kääntäjien tulonlähteet kuten mahdollinen (joskin harvinainen) osuus kirjojen myynnistä tai ns. lainauskorvaus, kuulostavat karjalan kääntämisen näkökulmasta lähes utopialta.

Lisäksi Arja puhui kääntäjään kohdistuvista odotuksista ja paineista – näihin ajatuksiin moni mukana olevista karjalan kääntäjistä voi varmasti yhtyä. Kustantaja odottaa kääntäjän toimivan nopeasti ja tehokkaasti ja osallistuvan esimerkiksi teoksen markkinointiin. Kääntäminen ja markkinoiminen on kuitenkin kaksi erilaista työtä, eivätkä läheskään kaikki kääntäjät halua tulla yleisön eteen. Kääntäjän työtä on kääntäminen, Arjan sanoin ”teoksen ymmärtäminen ja sen tulkinta pala palalta”. Se on yksinäistä ja hidasta työtä, eikä sellaisen työn tekijälle välttämättä sovi markkinointityö.
Esillä olivat myös monenlaiset kirjallisuusmarkkinoiden mahdollisuudet. On olemassa esimerkiksi monikansallisia käännösprojekteja, joissa teos julkaistaan samaan aikaan monilla kielillä ja monissa maissa. Hyvin suosittujen teosten julkaisussa voidaan käyttää myös ryhmäkäännöksiä, jolloin teos pilkotaan eri kääntäjille – tällainen on ongelmallista sen kannalta, että kyseessä on kuitenkin kokonaistaideteos. Toisaalta nykyisin on olemassa myös kääntäjien perustamia omia pienkustantamoita, joiden avulla voidaan kustantaa kirjoja, jotka eivät muuten pääsisi Suomen markkinoille.

*****

Lauantain toinen vieras oli niin ikään vanha tuttavamme Aleksi Ruuskanen, joka osallistui kahteen ensimmäiseen käännösseminaariimme. Aleksi tuli ensimmäisenä syksynä mukaan itseoppineena karjalan käyttäjänä, joka oli vapaa-aikanaan kääntänyt karjalaksi kirjan Alisa kummanmuas. Seminaarissa hän tutustui karjalan kielen puhujien kanssa ja innostui laajemminkin käännöstyöstä. Viime keväänä ilmestyi Peppi Pitkysukku, jonka toinen kääntäjä oli Tamara Ščerbakova. Tamaran Aleksi oli tavannut seminaarissa, ja Pepin käännös alkoi seminaarin harjoitustehtävinä. Syksyllä puolestaan julkaistiin Aleksin käännökset Alisa kummanmuas sekä Pieni prinsut. Tänään Aleksi kertoi näiden kolmen kirjan käännösprosessista.

Peppi Pitkysukun voi ostaa Karjalan Sivistysseuralta:
http://www.karjalansivistysseura.fi/kauppa/peppi-pitkysukku/
Alisan ja Pienen prinsuon voi ostaa Karjalan Kielen Seuralta:
http://www.karjal.fi/kks/shop/



Alisan Aleksi käänsi suoraan englannista karjalaan, ja tuloksena on yksi harvoista kirjoista, jotka on käännetty karjalaksi jostain muusta kuin suomesta tai venäjästä. Aleksi kuvaa Alisaa hyvin englantilaiseksi kirjaksi – tai tarkemmin sanoen kirjaksi, joka kuvastaa 150 vuoden takaista englantilaista kulttuuria. Luennolla hän kertoi muun muassa pohtineensa sitä, missä määrin käännöksessä pitää tekstiä kotouttaa tai vieraannuttaa. Kotouttaminen tarkoittaa käännöstä, jossa kulttuuriset ilmiöt mukautetaan kohti kohdekielen maailmaa. Tämä on ollut Suomessa tavallista varsinkin lastenkirjoissa, ja esimerkiksi englanninkielinen Alice tunnetaan suomennoksissa Liisana. Vieraannuttavassa käännöksessä annetaan alkuperäisen kulttuurin näkyä. Aleksin käsityksen mukaan lapsille tarkoitetuissakin käännöksissä voi säilyttää vieraalta tuntuvia asioita, koska niiden avulla lapsi voi tutustua toiseen kulttuuriin.

Alisa oli kääntäjälle haastava, koska siinä oli mm. paljon englanninkielisiä nimiä ja runsaasti sanaleikkejä ja loruja. Aleksi kehitteli luovia ratkaisuja. Esimerkiksi alkuteoksessa cockney-murretta puhuva hahmo puhuu tässä livvinkarjalankielisessä käännöksessä vienankarjalaa. Englanninkielisten sanaleikkien kääntäminen tuotti paljon päänvaivaa, ja vertailun vuoksi Aleksi esitteli myös sitä, miten nämä sanaleikit on suomennoksissa käännetty. Hän pyrki käännöksessä kehittelemään karjalankielisiä sanaleikkejä, vaikka tehtävä ei ollutkaan helppo. Runojen kääntämisessä haasteena taas oli säilyttää rytmi, runomitta, loppusoinnut.

Pieni Prinsut tuotti toisenlaisia haasteita. Niistä ensimmäinen oli se, että Aleksi ei osaa ranskaa ja joutui siksi kääntämään välikielen kautta. Aleksi valitsi lähtötekstiksi englanninkielisen käännöksen, koska hän halusi välttää suomen kielen vaikutusta, joka helposti hiipii tekstin, kun käännetään suomesta karjalaksi. Hän kuitenkin vertasi omaa käännöstään jälkikäteen suomennokseen, ja sanakirjojen avulla hän tarvittaessa perehtyi myös ranskankieliseen alkuteokseen.

Aleksi kertoi myös kielentarkistajien roolista, joka on karjalankielisissä käännöksissä tärkeä. Alisan kielestä Natalia Sinitskaja antoi paljon hyviä kommentteja.  Pienen Prinsuon kielentarkastuksen teki Natalia Giloeva, jonka työpanosta Aleksi kuvaa "normitetun livvinkarjalan kurssiksi" - Nataliahan on harjaantunut karjalan kielen opettajana ja asiantuntijana. Tarkistus myös auttoi tekemään käännöksestä yhdenmukaisen ja systemaattisen.

Peppi syntyi yhteistyössä Tamaran kanssa, ja tämä yhteistyö karjalan kielen oppijan ja syntyperäisen puhujan välillä oli kiinnostava prosessi. Tamara oli jo ennen käännösseminaariin tuloaa aloittanut Pepin käännöksen, ja tutustuttuaan Aleksin kanssa hän pyysi tätä mukaan kääntämiseen. Aleksi suostui mielihyvin, koska Peppi oli hänen omiakin lempikirjojaan. He käänsivät kirjaa osaksi seminaarin harjoituksina, mutta työtä oli tietysti paljon enemmän kuin seminaarin harjoituksiin mahtui. Tamara käänsi Peppiä venäjänkielisestä käännöksestä, Aleksi taas ruotsinkielisestä alkuteoksesta ja sen suomennoksesta. Työn edetessä kävi ilmi, että Tamaran käännös erosi paikoin alkuteoksesta, ja syynä oli se, että venäjännös oli tehty melko väljästi. Aleksi varmisti, että karjalannos vastaa mahdollisimman tarkasti alkuteosta. Joissain kohdissa venäjänkielisessä käännöksessä oli myös käännösvirheitä. (Tamara lähti tuonilmaisiin keväällä 2018 ennen kuin ehti nähdä kirjan painettuna, mutta hän tiesi kirjan olevan tulossa valmiiksi.)

*****

Lauantain harjoituksena jatkettiin eilen aloitettua sanavastineiden kehittämistä, tällä kertaa pohdittavana oli suomen sana ruutuaika. Ryhmissä kehiteltiin seuraavia ehdotuksia, joita sitten yhteisesti pohdittiin hyvän termin kriteerien näkökulmasta. Mitäpä jos suomeksikin ruutuaika olisi karjala mukaillen möllötysaika.

Vienankarjala:
  • ruutuaika
  • vähäliikunta-aika
  • ruututuijottamini
Livvinkarjala
  • ekruanaigu
  • kodasaigu
  • näytinaigu
  • televiizouruaigu
  • efiiruaigu
  • ekruanah kaconduaigu
  • möllötysaigu
  • ozutusaigu
  • aigu vietettävy televizoran da tiedokonehen ies
Vepsä
  • ekranaig
  • kacundaig
  • teleaig

*****

Sitten onkin jo aika päästää seminaarin osallistujat kotimatkalle kahden pitkän ja tiiviin päivän jälkeen. Vielä on edessä yksi harjoituskäännös sekä viimeinen lähitapaaminen maaliskuun lopussa. Kiännä!-hankkeen toiminnan loppu lähestyy.

perjantai 18. tammikuuta 2019

Äitiyspakkaus karjalaksi: nännilapšenlouta vaiko ehkä kabalot vastarodivunnuzel mladenčal?

Tammikuisena pakkaspäivänä kokoonnuimme tämän lukuvuoden käännösseminaarin toiseen lähitapaamiseen. Mukana olivat lähes kaikki syksyn seminaarin osallistujat, ja tällä välin he olivat kirjoittaneet oman käännöksen ja käännösprosessiaan kuvaavan käännöskommentin sekä antaneet vertaispalautetta jonkun toisen osallistujan käännöksestä ja käännöskommentista.



Opiskelu jatkui perjantaina 18.1. kääntäjän tiedonhaun merkeissä. Päivi Kuusi piti luennon siitä, miten tärkeitä hyvät tiedonhakutaidot ovat kääntäjälle. Näihin taitoihin sisältyy myös tiedon kriittinen arviointi eli sen pohdinta, onko löydetty tieto luotettavaa ja voiko sitä soveltaa oman käännöksen tarpeisiin. Päivi totesi myös, että kääntäjä joutuu aina lukemaan käännettävän tekstin paljon tarkemmin  kuin kukaan tavallinen lukija. Tiedonhakuun sisältyy usein myös erilaisten aiheeseen liittyvien tekstien lukeminen, jonka avulla kääntäjä lisää omaa ymmärrystään aihepiiristä.



Tiedonhaun lisäksi Päivi käsitteli myös käännösvastineiden etsimisestä tai muodostamisesta. Käännösvastine tarkoittaa sitä sanaa tai laajempaa ilmausta, jota käännöksessä käytetään alkuperäistekstin sanan tai ilmauksen vastineena. Kääntäjän on tärkeää ymmärtää, että hän ei oikeastaan käännä sanoja vaan merkityksiä. Kielten käsitejärjestelmät ovat erilaisia, ja kääntäjän täytyy työssään tarkkailla näitä eroja. Päivi käytti esimerkkinä suomen ja venäjän oksaa tarkoittavia sanoja. Suomeksi oksat luokitellaan pää- ja sivuoksiin: pääoksa lähtee suoraan puun rungosta ja sivuoksa taas lähtee toisesta oksasta. Venäjässä oksat jaetaan toisella tavalla eli ”puutuneisuuden” tai puumaisuuden mukaan: toiset oksat ovat ohuita ja taipuisia, toiset taas vahvempia ja puumaisempia. Ei ole siis yksinkertaista vastausta siihen, miten venäjän oksaa tarkoittavat sanat pitäisi kääntää suomeksi.



Koska karjalan kirjakielen eri muodot ovat nuoria ja karjalaksi on kirjoitettu vain rajallisesta määrästä aiheita, karjalan kääntäjä joutuu usein työssään luomaan kokonaan uusia käännösvastineita. Vastineenmuodostusta harjoiteltiin ryhmissä, ja tehtävänä oli pohtia mahdollisia karjalankielisiä vastineita suomen sanalle äitiyspakkaus. Kuten aikaisemminkin harjoituksissa, yksi sana voi tuottaa monia erilaisia vastineita, joista kääntäjä joutuu sitten valitsemaan. Seuraavaan olemme koonneet ryhmien erilaiset ehdotukset:

Vienankarjala:
  • synnytyspaketti
  • lapsensuajan paketti
  • lapsensuajapaketti
  • vaštašyntynyönpaketti/vaštašuavunpaketti
  • nännilapšenlouta
  • platenčankesseli
  • vaštašyntynyönpaketti
Eteläkarjala:
  • yskäniekan/lapsensuajan/perehen(/muamahus)
  • boksi/juaššiekka/pakietta/pakkavo/sunduga
Livvinkarjala:
  • kabalot vastarodivunnuzel mladenčal
  • valdivon abulahju lastu suanuzel naizel
  • lapsen tavaravakku/laukku
  • muamažuspakiettu
  • kädehiizen pakiettu
  • muamanlaukku
  • pun’u/kabalolapsipakkavus
  • tulokaspakkavus
Vepsä
  • mamoin abupuzu
  • vagahaižen abupuzu
  • mamoin rahatugi

Harjoituksessa tärkeää oli harjaantua ajattelemaan merkityksen kääntämistä, ei suomen yhdyssanan osien suoraa kääntämistä. Suomessakin äitiyspakkauksen nimityksestä on käyty keskustelua ja esitetty monenlaisia ehdotuksia kuten vauvapakkaus, perhepakkaus tai vanhempainpakkaus:
https://aitiyspakkaus.kela.fi/nimiehdotukset



Perjantain päätteeksi Ilja Moshnikov piti Wikipedia-työpajan. Käännösseminaarissahan on tiiviisti otettu osaa karjalankielisen Wikipedian laajentamiseen, ja työ jatkuu vieläkin. Tässä seminaarissa Iljan tavoitteena oli opettaa osallistujille, miten tehdään korjauksia olemassa oleviin kirjoituksiin ja miten Wikipediaan lisätään kirjoituksia. Omakieliset Wikipediat ovat nykymaailmassa tärkeitä pienten kielten kehittämisessä, joten niihin kannattaa panostaa.

*****
Perjantaina oli myös Itä-Suomen kääntäjänkoulutuksen 50-vuotisjuhlapäivä. Kiännä!-hanke onnittelee kaikkia kääntäjänkouluttajia! Ilman teidän rakentamaanne pohjatyötä ei olisi koskaan voitu saada ja toteuttaa ideaa siitä, että kääntäjänkoulutusta kannattaa antaa myös vähemmistökielen kääntäjille.Kiännä!-hanke esittäytyi tilaisuuden kirjanäyttelyssä.



lauantai 6. lokakuuta 2018

Muumipeigoi ja Uppo-Nalle

Lauantaina käännösseminaarissa istuttiin auringonpaisteessa. Tiivis työskentely käynnistyi Päivi Kuusen luennolla, joka esitteli ensinnäkin käännösprosessia ja toiseksi kaunokirjallisuuden kääntämisen erityispiirteitä. Oman käännösprosessin pohtiminen ja sen näkyväksi tekeminen on seminaarien käännöskoulutuksen keskeisiä tavoitteita. Opiskelijat kirjoittavat käännöskommentin eli eräänlaisen työselosteen omasta käännösprosessistaan ja lukevat ja kommentoivat toistensa työselosteita. Jos kääntäjä ”vain kääntää”, hän ei ole kovin tietoinen omista työskentelytavoistaan ja hänen on vaikea kehittää työtään. Kun hän oppii pohtimaan omia käännösratkaisujaan, hän pystyy myös kehittämään omaa toimintaansa. Tämä on keskeinen asia myös yliopistotasoisessa ammattikääntäjien koulutuksessa.

Päivi puhui myös kääntämisen ”näennäisestä helppoudesta”. Varsinkin ne ihmiset, joilla ei itsellään ole käännöskokemusta, usein ajattelevat kääntämisen olevan helppoa: kääntäjä osaa jotain toista kieltä ja sitten hän ”vain kääntää”. Helppouden vaikutelma on kuitenkin vain näennäinen, sillä käännös ei koskaan synny ”itsestään” vaan vaatii kääntäjältä paljon pohdintaa ja valintoja. Ja kun käännetään karjalan kaltaiselle uhanalaiselle kielelle, kääntäjän työprosessi on paljon vaativampi ja vie paljon enemmän aikaa kuin isomman kielen kääntäjän työ.

Käännösprosessi on Kiännä!-hankkeessa myös tärkeä tutkimuskohde. Monet osallistujat ovat antaneet luvan käyttää omia käännöskommenttejaan tutkimuksessa, ja niistä on hankkeen myötä kertynyt ainutlaatuinen tutkimusaineisto. Kääntäjän käännösprosessi on – Päivi Kuusen metaforaa käyttääkseni – eräänlainen musta laatikko, jota emme voi ulkopuolelta havainnoida. Kirjoitettu käännöskommentti tuo osan mustan laatikon sisällöstä tutkijoiden ulottuville. Tähän mennessä olemme analysoineet ensimmäisen seminaarin käännöskommenttiaineistoa, ja se on osoittanut, että pienelle uhanalaiselle kielelle kääntämisessä kääntäjän työprosessit ovat monesti erilaiset kuin suurten kielten kääntäjien.

Kun meiltä on kyselty käännösseminaarista esimerkiksi tiedotusvälineiden haastattelussa, usein toistunut kysymys on ollut, mille karjalalle tai karjaloille kääntämistä me opetamme. Olemme aina selittäneet, että tällaisella kurssilla ei opeteta tietyille karjalan murteille kääntämistä vaan yleisiä kääntämisen periaatteita kuten oman käännösprosessin tarkkailua. Siksi samassa seminaarissa voi olla eri karjaloiden puhujia ja jopa eri kielen (vepsän) puhujia. Meidän opetuksemme ei tunne kieli- tai murrerajoja.

Luennon aikana keskustelua herättivät Päivin esittelemät kotouttamisen ja vieraannuttamisen käsitteet. Onko niin, että jos karjalainen kohtaa tekstin, joka kuulostaa vieraalta eikä ole ”omua čomua”, hän pettyy ja jättää tekstin sikseen? Vieraannuttaminen voi pahimmillaan kirjaimellisesti vieraannuttaa lukijan kokonaan. Toisaalta kun uhanalaista kieltä kehitetään, se otetaan käyttöön uusilla alueilla ja uudenlaisissa teksteissä. Anne Kareninan karjalankielinen käännös on hyvin erilainen kuin kylissä elävä puhuttu karjala. Kielen kehittäminen vaatii paljon myös kielen käyttäjiltä ja lukijoilta: heidän on harjoiteltava uudenlaisia tapoja käyttää karjalaa.



Päivän toisen luennon piti Natalia Sinitskaja, joka kertoi muumikirjojen kääntämisestä. Hän korosti muun muassa kääntämisen yhteisöllisyyttä: muumikirjojenkin kääntämisessä on tarvittu apujoukkoja, joista joku voi auttaa karjalankielisten sanojen kanssa tai oikolukea tekstiä, ja joku taas auttaa vertaamaan käännöstä ruotsinkieliseen alkuteokseen. Natalian kääntämistä muumikirjoista on julkaistu jo 7, yksi on tulossa ja yksi vielä kääntämättä. Muumit eivät olleet entuudestaan tuttuja Natalialle, mutta työnsä myötä hän nyt kokee, että muumit ovat hänen omia lapsiaan.

Ensimmäisten muumikirjojen kääntämisessä Natalialla olivat käytössä suomen- ja venäjänkieliset muumikäännökset, mutta sitten hän jätti pois venäjänkielisen version, koska se tuntui vaikuttavan liikaa hänen käännösprosessiinsa. Toisaalta hän tietoisesti varoo myös sitä, ettei karjalan kieleen tulisi turhaa suomen kielen vaikutusta. Tällaisessa tilanteessa pienen karjalan kielen kääntäjät toimivat, kun he ovat yhdessä suunnassa venäjän ja toisessa suomen kielen varjossa.
Natalia kertoi myös eräästä työtavasta, jonka voi vinkkinä esittää muillekin kääntäjille. Hän pitää omaa ”sanakirjaa”, johon hän jatkuvasti kerää sanoja, jotka joko pälkähtävät päähän tai tulevat muissa yhteyksissä vastaan. Sillä tavoin hän laajentaa kääntämiseen käytettävissä olevaa sanavarastoa. Koko Kiännä-hankkeen toiminnan ajan on ollut selvää, että karjalaksi kääntävän ensimmäinen ja suurin haaste on sanaston riittämättömyys. Sanojen kerääminen on yksi tapa pyrkiä ratkaisemaan sanastohaasteita.


Iltapäivän harjoituksissa tartuttiin vielä konkreettisesti kaunokirjallisuuden kääntämisen. Tehtävänä oli kääntää ryhmissä karjalaksi tai vepsäksi katkelma Uppo-Nalle-kirjasta. Tärkeä osa harjoitusta oli tehdä muistiinpanoja kääntämisen ongelmakohdista, jotka herättivät ryhmässä keskustelua. Millaisia vaihtoehtoja pohdittiin, mihin ratkaisuun päädyttiin ja miksi? Lopuksi ohjeistettiin lukemaan käännös ääneen – ääneen lukeminen tuo usein esiin käännöksen ongelmakohtia, jotka muuten jäisivät huomaamatta.

Ryhmien piti pohtia myös sitä, millaisen laajan käännösstrategian he valitsivat. Kun kyse oli lastenkirjasta, kaikki ryhmät pyrkivät kotouttavaan käännökseen. Alkuperäisessä tekstissä käsitellään ristiäisiä, ja se herätti paljon keskustelua: karjalais-ortodoksisessa perinteessä lapsen kastetilaisuus on erilainen kuin suomalais-luterilaisessa, ja syntymäpäivän ja myös nimipäivän käsitteet ovat erilaiset. Puhuttiin myös siitä, pitäisikö nimi Uppo-Nalle kääntää karjalaksi – todettiin, että nimen kääntämisessä on oltava varovainen ja käännettäessä pitäisi ottaa selvää siitä, millainen tausta nimellä on kirjailijan teoksissa.

Lopuksi osallistujat saivat ohjeet ”kotitehtävään”: heidän on valittava itselleen lyhyenkö kaunokirjallinen teksti, kääntää se karjalaksi ja kirjoittaa käännösprosessia selostava käännöskommentti. Lisäksi jokaisen täytyy lukea jonkun toisen kirjoittama käännös ja käännöskommentti ja antaa niistä vertaispalautetta.

perjantai 5. lokakuuta 2018

Käännösseminaari II alkoi taas

On perjantaiaamu ja luentosali on täynnä väkeä. Käymme läpi esittäytymiskierrosta: jokainen kertoo omasta karjalan tai vepsän kieleen liittyvästä taustastaan. On vienankarjalaisia, eteläkarjalaisia, livvinkarjalaisia, vepsäläisiä. Jollakulla on myös lyydiläisiä juuria. Osa on kielen opiskelijoita, osa äidinkielisiä puhujia. Ikähaitari ulottuu nuorista opiskelijoista eläkeikäisiin. Monet ovat (tai ovat olleet) karjalan kielen ammattilaisia kuten opettajia, toimittajia ja tutkijoita. Ja koko tämä joukko on kokoontunut aloittamaan Kiännä-hankkeen viimeistä käännösseminaaria. Edessä on mielenkiintoinen ja antoisa talvi, kun tämä joukko yhdessä toimii karjalan ja vepsän kielten hyväksi.

Meille järjestäjille tämä seminaari tuntuu aivan erityiseltä. Opetuksen ja osallistujien matkojen järjestäminen vaatii aina paljon taustatyötä, ja lähiopetuspäivät ovat hyvin intensiivisiä. Tällä kertaa lisäsävyjä tuo pieni haikeus: neljä vuotta on mennyt todella nopeasti, ja nyt olemme viimeisen seminaarin äärellä. Toisaalta olemme myös ylpeitä siitä, mitä hankkeemme on saanut tähän mennessä aikaan. Neljä vuotta sitten ensimmäisen seminaarin järjestäminen tuntui melkein mahdottomalta tehtävältä, johon tarttuminen vaati uskallusta. Näiden vuosien aikana mahdottomasta onkin tullut rutiinia: olemme luoneet toimintatavat, joiden avulla voidaan antaa vähemmistökielelle kääntämisen koulutusta. Meillä on jo hyvä käsitys siitä, mitä haasteita on edessä ja millaisia kohokohtia on odotettavissa.

*******

Perjantain ensimmäinen luento käsitteli karjalaksi käännetyn kirjallisuuden historiaa. Itä-Suomen yliopiston tohtoriopiskelija Riikka Iso-Ahola on tehnyt suuren ja arvokkaan työn kootessaan monista eri lähteistä kokonaiskuvaa siitä, mitä karjalaksi on tähän mennessä käännetty. Käännöstyötä on tehty vuosikymmenten ajan kahdessa maassa ja julkaisuja on olemassa, mutta niistä ei ole olemassa yhteistä luetteloa. Kaikkea olemassa olevaa ei yhden tutkijan ole mahdollista saada koottua, mutta suuri osa sirpaleista on kuitenkin saatu yhteen. Riikan tutkimus antaa yleiskuvan karjalankielisestä käännöskirjallisuudesta, ja sitä voidaan käyttää hyväksi, kun pohditaan, mitä karjalaksi pitäisi tulevaisuudessa kääntää. Tähän mennessä käännöksiä on tehty lähinnä suomesta ja venäjästä, mutta ehkä tulevaisuudessa voidaan käännettäväksi valita myös muunkielisiä teoksia. Lisäksi tutkimus osoittaa, että selvästi eniten käännöksiä on tehty livvinkarjalaksi, joten lisää käännöstoimintaa tarvittaisiin muiden karjaloiden piirissä.

Luennon yhteydessä keskusteltiin myös karjalankielisen julkaisutoiminnan vaikeuksista, johon on pitkälti ollut syynä rahoituksen puute. Lisäksi todettiin, että karjalaksi julkaistujen tekstien takana voi olla myös ”näkymätöntä” käännöstyötä: esimerkiksi suomenkarjalainen saattaa kirjoittaa tekstin ensin suomeksi ja kääntää sen sitten itse karjalaksi. Kaikkea mitä on käännetty, ei välttämättä ole edes julkaistu, sillä esimerkiksi näytelmiä on käännetty ensisijaisesti esitettäväksi, ei julkaistavaksi. (Tässä yhteydessä Kiännä!-hanke kiittää Valentina Saburovaa kirjasta Uhtuon katrilli, jossa hänen vienankarjalaksi kääntämiään näytelmiä!)


Susanna Tavi piti perjantaina luennon, joka esitteli Kotimaisten kielten keskuksen toimittaman laajan Karjalan kielen sanakirjan käyttöä. Kirja on ilmestynyt paperisena versiona 1968–2005 kuutena osana ja verkkoversiona 2009. Aineiston keruu sanakirjaa varten alkoi jo 1800-luvun lopulle saakka ja jatkui jossain määrin 1950-luvulle saakka. Sanastoa on kerätty kiertelemällä karjalalaiskylissä. Sanakirja edustaa siten vanhaa, puhuttua karjalan kieltä ja sen eri murteita. Se ei siis sisällä nykysanastoa eikä noudata nykyisten kirjakielten ortografiaa. Se on kuitenkin karjalan kielen käyttäjien aarreaitta, joka verkkoversiona sisältää 88 575 hakusanaa, joista on myös käyttöesimerkkejä eri puolilta Karjalaa. Sanakirja on avoimessa verkossa kaikkien käytettävissä. Keskustelussa kävi ilmi, että karjalan kielen parissa työskentelevälle verkkosanakirja on päivittäinen työkalu, joka kulkee mobikassa (matkapuhelimessa) mukana vaikka sieniretkellä.

Karjalan kielen sanakirjan esittely: https://www.kotus.fi/sanakirjat/karjalan_kielen_sanakirja
Suora linkki verkkosanakirjaan: https://www.kotus.fi/sanakirjat/karjalan_kielen_sanakirja
Pertti Virtarannan kirjoittama johdanto: http://kaino.kotus.fi/kks/johdanto/kks_johdanto.php

Susanna esitteli myös sana-artikkelin käsitteen: sana-artikkeli tarkoittaa yhden hakusanan takana olevaa tietoa eli sanan merkitystä, kielioppitietoa ja käyttöesimerkkejä. Karjalan kielen sanakirjan hakusanat ovat vienankarjalaisessa muodossa, ja mahdolliset tarkkeet eli erikoismerkit on hakusanoista jätetty pois. Sanakirjan käyttö vaatii sen vuoksi vähän opettelua, mutta hakusanojen merkintäperiaatteet on selostettu sanakirjassa tarkasti: http://kaino.kotus.fi/kks/johdanto/kks_johdanto.php?p=ohjeet10

Keskustelua heräsi esimerkiksi karjalan sanastoeroista: varsinaiskarjalan ja livvinkarjalan čoma on tverinkarjalassa šoma, ja vienankarjalan kirjakielessä čoma tarkoittaa kaunista ja šoma siroa. Tällaisessa keskustelussa Karjalan kielen sanakirja voi olla suurena apuna, ja čoman eri muotoja ja merkityksiä (vanhoissa karjalan murteissa) voi katsoa verkkosanakirjasta: http://kaino.kotus.fi/cgi-bin/kks/karjala.cgi?a=ts%CC%8Coma. (Tämä keskustelu osoittaa seminaarien aikana usein toistuneen ilmiön: eniten keskustelua herättävät nimenomaan yksittäiset sanat ja niiden merkitys ja käyttötavat. Sanat ovat lähinnä kielenpuhujan sydäntä.)

Luennon lopuksi keskusteltiin yhteisesti siitä, miten Karjalan kielen sanakirjaa voisi hyödyntää kääntäjän työssä. Sanakirjatyössä eli uudissanojen luomisessa voidaan hyödyntää verkkosanakirjaa, etsiä sopivia sanoja ja tarkistaa niiden levikin eli sen, esiintyvätkö ne esimerkiksi vienankarjalaisella kielialueella.


Päivän päätteeksi tultiin tuttuun tapaan tietokoneluokkaan, jossa harjoiteltiin Susannan johdolla käytännössä Karjalan kielen sanakirjan verkkoliittymän käyttöä. Blogin lukijat voivat itsekin kokeilla näitä hakutehtäviä:

a. Etsi kaikki Jyskyjärvellä esiintyvät substantiivit: montako yhteensä?
b. Etsi kaikki Nekkula-Riipuskalassa esiintyvät konjunktiot: montako yhteensä?
c. Selvitä, mitä monikollinen käyttö kielioppitietoa-kohdassa tarkoittaa.
d. Montako hakusanaa, jotka ovat interjektioita, KKS:ssa on?
e. Anna viisi esimerkkiä loitsuissa esiintyvistä adjektiiveista (=hakusana)!


*******

On perjantai-ilta, ja takana on jälleen kerran pitkä mutta mielenkiintoinen päivä. Ulkona on satanut tänään räntää ja sosiaalinen media on täynnä kuvia ensilumesta. Me emme ole tainneet edes muistaa katsoa ikkunasta ulos. Ja huomenna on uusi seminaaripäivä.