perjantai 13. tammikuuta 2017

Käännösseminaarin perjantai: tutkimusta karjalaksi kääntämisestä ja kääntäjän etiikkaa


Käännösseminaarin toinen lähitapaaminen alkoi ja kerromme siitä tuoreeltaan kuulumisia. Tässä perjantain sisältöjä.

Mitä karjalaksi on käännetty?

Itä-Suomen yliopiston tutkijaopiskelija Riikka Iso-Ahola (Kiännä!-hankkeen työryhmän jäsen) tekee väitöskirjaa kaunokirjallisuuden kääntämisestä karjalaksi. Hän on kiinnostunut käännöstoiminnasta kokonaisuutena: mitä on eri aikoina käännetty karjalaksi, ketkä ovat kääntäneet, mistä kielistä on käännetty, missä käännöksiä on julkaistu? Perjantaina seminaarissa Riikka selosti tähänastisessa työssään saamaansa kokonaiskuvaa.




Ensimmäiset karjalankieliset kirjat (uskonnollisten tekstien käännöksiä) on julkaistu jo 1800-luvun alussa. 1930-luvulla kehitettiin Tverissä latinalaisiin kirjaimiin pohjautuvaa kirjakieltä, jolla julkaistiin myös paljon käännöksiä. Vähän myöhemmin 1930-luvun lopulla ja 1940-luvun alussa Karjalan tasavallassa Neuvostoliitossa otettiin käyttöön uusi, kyrillisiä kirjaimia käyttäviä kirjakieli, jolla julkaistiin lyhyenä aikana melko paljon tekstejä. Ajankohdan julkaisutoimintaa väritti vahvasti neuvostoideologia. Suurin osa julkaisuista oli käännöksiä venäjästä ja sisälsi paljon venäläistä lainasanastoa. 1950-1970-luvuilla karjalaksi julkaiseminen loppui käytännöllisesti katsoen kokonaan. Uusi nousu tapahtui 1980-luvun lopulta alkaen, kun karjalan kielen määrätietoinen elvytystyö alkoi ensin Venäjällä ja vähän myöhemmin myös Suomessa. Aikavälillä 1980-2014 karjalaksi julkaistujen kaunokirjallisten käännösten määrä onkin kasvanut huomattavasti. Silti karjalankielisten kirjojen lukumäärä on hyvin pieni verrattuna esimerkiksi suomen kaltaisella suurella kielellä julkaistuun kirjallisuuteen: mainittuna aikana on karjalaksi on julkaistu noin 60 kirjaa.

Mitä karjalaksi on tähän mennessä käännetty? Lastenkirjallisuutta: romaaneja, runoja, kertomuksia, kuvakirjoja, näytelmä. Aikuisten kirjallisuutta: runoja, novelleja, romaaneja, sarjakuva ja kuunnelma. Käännösten lähdekieliä ovat melkein pelkästään venäjä ja suomi, ja käännöksiä on julkaistu eniten livvinkarjalaksi ja jonkin verran vienankarjalaksi, tverinkarjalaksi ja varsinaiskarjalan etelämurteella.  Käännetyt teokset ovat usein olleet Venäjän tai Suomen kirjallisuuden klassikoita, ja myös lastenkirjallisuutta on käännetty melko paljon (lähes puolet kaikista julkaistuista kaunokirjallisista teoksista). Aikuisten kirjallisuuden joukossa runouden osuus on suuri, mitä selittää osittain se, että monet karjalankieliset runoilijat ovat myös kääntäneet runoutta.

Mitä sitten ei ole vielä käännetty karjalaksi? Tämä on kiinnostava kysymys myös Kiännä!-hankkeen kannalta, koska hankkeen kääntyessä nyt toiselle puoliskolleen osallistuminen karjalankieliseen julkaisutoimintaan tulee ajankohtaiseksi. Kirjallisuutta ei ole juuri lainkaan käännetty muista kielistä kuin suomesta ja venäjästä (esimerkiksi Muumi-kirjat on käännetty suomen- ja venäjänkielisten käännösten avulla). Toiseksi puuttuvat suomen- ja venäjänkielisenkin kirjallisuuden joukosta nykykirjailijoiden teokset. Kolmas aukko on nuortenkirjallisuus kuten vaikkapa nykyisin hyvin suosittu fantasiakirjallisuus. Lisäksi kääntämättä ovat erilaiset bestseller-kirjat, esimerkiksi dekkarit. Näistä Riikan havainnoista voidaan hankkeessakin ottaa suuntaa tulevaa toimintaa varten.

Kääntämisen etiikkaa

Tampereen yliopiston käännöstieteen professori Kaisa Koskinen (hankkeen ohjausryhmän jäsen) piti seminaarissa luennon kääntämiseen liittyvistä eettisistä ja moraalisista kysymyksistä. Kaisa pohjusti asiaa kertomalla siitä, mitä eettisiä kysymyksiä käännöstieteessä ja ammattikääntäjien käytännön työssä on pidetty esillä. Yleisö sai samalla miettiä, millaisina nämä eettiset käytänteet näyttäytyvät, kun on kyse karjalan kielen eli pienen uhanalaisen vähemmistökielen kääntämisestä. On aivan erilaista pohtia palkkatyön eettisiä kysymyksiä kuin samoja asioita tilanteessa, jossa kääntäminen tapahtuu pitkälti vapaaehtoistyönä ja yhtenä kieliaktivismin muotona.



Yksi Kaisan esiin nostamista yleisistä ammattikääntäjien ”toimintaohjeista” oli se, ettei kääntäjän pidä ottaa vastaan sellaista tehtävää, joka ylittää joko hänen taitonsa (kielitaidon, sisällön ymmärtämisen jne.) tai käytössä oleva voimavarat (kuten kääntämisen aikataulun). Tämä on Kaisan mukaan lähes ainoa yleisesti hyväksytty ammattikääntäjän eettinen ohje. Vähemmistökielen näkökulmasta tällainen vaatimus tuntuu sen sijaan kohtuuttomalta tai jopa mahdottomalta, ja jos sitä noudatettaisiin kirjaimellisesti, mahdollisten karjalan kääntäjienkin lukumäärä olisi pieni. Pienen kielten kääntämisessä ja uhanalaisen kielen elvytystyössä on käytettävä kaikki ne voimavarat, jotka ovat saatavilla. Toisaalta tämä voi johtaa toisenlaiseen eettiseen ongelmaan: kun kääntämisen tarve on suuri, karjalaksi kääntäville saattaa tulla eri tahoilta niin paljon erilaisia käännöspyyntöjä, että henkilökohtainen jaksaminen on koetuksella. Tällöin kääntäjä joutuu pohtimaan, milloin käännöstehtävästä voi tai saa kieltäytyä.

Eettisistä kysymyksistä keskusteltiin luennon jälkeen ryhmätyönä. Valittavasti jouduin itse olemaan tässä vaiheessa poissa (rankka seminaaripäivä vaatii kahvitauon, ja kahvin keitto on hankeenjohtajan tärkeä tehtävä :-)).


Kääntäjän tiedonhakua

Perjantai päättyi pienryhmissä tehtävään tiedohakuharjoitukseen. Harjoituksessa opiskelijoille jaettiin katkelma Tamara Saveljevan kirjoituksesta ”Zuakkun meijän Muah nähte” (Taival almanakku 2014), joka käsittelee Maata ja muita taivaankappaleita. 



Opiskelijat lukivat tekstin ensin läpi ja valitsivat sitten kolme kohtaa, jotka heidän mielestään vaativat erityistä tiedonhakua. Tässä tekstissä niitä saattoivat planeettojen ja avaruuden ilmiöiden nimitykset tai tekstissä mainittu Venäjän paikannimi. Sen jälkeen he etsivät valitsemistaan asioita lisätietoa karjalaksi ja suomeksi/venäjäksi/vienankarjalaksi (sen mukaan, kummalle kielelle ryhmä käänsi katkelmaa). Tieto saattoi liittyä livvinkarjalankielisen lähdetekstin ymmärtämiseen mutta myös suomen- tai venäjänkielisen tai vienankarjalaisen sanavastineen löytämiseen. Tärkeä osa kääntäjän ammattitaitoa ovat tiedohaun taidot: ammattilainen tietää, miten ja mistä hän lähtee ongelmatapauksissa etsimään tietoa.

Tietoa haettiin harjoitustilanteessa internetistä, mutta todellisessa käännöstilanteessa tietysti myös painetut lähteet ovat tärkeitä. Sanakirjojen lisäksi tiedonlähteenä voivat olla myös erilaiset tekstit, joissa on kirjoitettu valitusta sanasta tai ilmiöstä. Karjalaksi on verkossa julkaistu vasta vähän materiaalia, mutta suomen- ja venäjänkieliset verkkosivut tarjoavat paljon apua. Verkosta löytyvään tietoon ei kuitenkaan pidä luottaa suoraan, ja yhtenä osana tehtävää olikin pohtia, kuinka luotettavia löydetyt lähteet ovat. Tässä tehtävässä esimerkiksi Ursan eli tähtitieteellisen yhdistyksen sivut tai Kotimaisten kielten keskuksen ohjeet venäjänkielisten nimien kirjoittamisesta suomeksi ovat luotettavia lähteitä. Wikipediaan pitää suhtautua varovaisesti ja etsiä sen rinnalle myös muita tiedonlähteitä. Nyrkkisääntönä voi pitää myös sitä, että jos sama tieto löytyy kahdesta tai kolmesta toisistaan riippumattomasta lähteestä, siihen voi luottaa melko hyvin. 

Hyvä lähestymistapa on myös se, että etsii jonkin kohdekielisen (tässä: suomen tai venäjänkielisen) samaa aihepiiriä käsittelevän tekstin eli niin sanotun rinnakkaistekstin. Tällaisen tekstin avulla kääntäjä voi hankkia itselleen yleiskuvan asiasta ja oppii samalla aiheeseen liittyvää sanastoa. Tämä tietenkin toimii vain silloin, kun kohdekielellä on olemassa rinnakkaistekstejä. Karjalaan käännettäessä tällaisia ei useinkaan ole olemassa.

Lopuksi ryhmät esittelivät omaa tiedonhakupolkuaan muille opiskelijoille, ja tällä tavoin kääntämisen opetuksessa opiskelijat voivat oppia paljon toisiltaan.


Ei kommentteja

Lähetä kommentti