Dostojevskia ja Muumi-kirjoja

Aika on rientänyt nopeasti ja yhtäkkiä onkin Kiännä-hankkeen toisen käännösseminaarin ensimmäinen lähitapaamisjakso. Tällä kertaa teemana on kaunokirjallisuuden kääntäminen, ja syksyn ja talven aikana perehdytään kaunokirjallisuuden kääntämisen perusteisiin ja kääntäjän työhön sekä karjalaan kääntämisen historiaan ja erityiskysymyksiin. Opettajina on tälläkin kerralla Itä-Suomen yliopiston käännöstieteen ja karjalan kielen asiantuntijoita sekä vierailevia asiantuntijaluennoitsijoita.

Perjantaina 6.10. seminaari avattiin Päivi Kuusen luonnolla, joka johdatteli kuulijoita kaunokirjallisuuden kääntämiseen. Paljon keskustelua herätti Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen erilaisista käännöksistä otettu esimerkki, jossa parin virkkeen pituisen tekstin pystyi kääntämään monilla eri tavoin. Esimerkki valaisi hyvin kaunokirjallisen teoksen kääntämistä: kääntäjän pitää ottaa muun muassa huomioon se, millaisena teoksen kertojanääni näyttäytyy ja mihin käännösteksti sijoittaa kertojan. Haasteet ovat erilaisia kuin asiatekstin kääntämisessä. Puhuttiin myös kotouttavasta ja vieraannuttavasta kääntämisestä: kotouttavassa kääntämisessä käännösratkaisut mukauttavat tekstiä kohdekieleen ja kohdekielen puhujien maailmaan, kun taas vieraannuttavassa käännöksessä sallitaan kohdekielestä poikkeavat ja ”vieraan” tuntuiset ratkaisut. Kun kyseessä on karjalan tapainen pieni vähemmistökieli, näitä ratkaisuja on harkittava erityisen tarkasti. Käännöstieteilijä Michael Cronin varoittaa siitä, että vieraannuttava kääntäminen voi tällaisessa tapauksessa uhata kielen erityislaatuisuutta. Jos karjalaksi käännettäessä nojataan vahvasti suomen- tai venäjänkieliseen lähtötekstiin, tuloksena on käännös, joka sisältää runsaasti suomen tai venäjän kielen vaikutusta. Kääntäjillä on suuri vastuu siinä, miten he pyrkivät säilyttämään karjalan kielelle ominaisia piirteitä.

Perjantain toinen vieras oli Karjalan Kielen Seuran puheenjohtaja arkkipiispa Leo, ja hän kertoi seurasta ja erityisesti sen julkaisutoiminnasta. Seura on julkaissut runsaasti karjalankielistä kirjallisuutta, mutta lisää tarvitaan edelleen. Arkkipiispan luennosta jäi mieleen kaksi tärkeää asiaa. Ensinnäkin ”karjalan kielel voibi sanuo kai dielot, ni yksi dielo ei jiä sanomattah” eli myös uhanalaisella kielellä voidaan puhua kirjoittaa mistä tahansa aiheista. Toinen sanoma oli se, että karjalaksi pitää kirjoittaa myös nykyhetkestä ja tulevaisuudesta, ei vain menneistä ajoista. Kiännä-hanke yhtyy tähän ajatukseen, ja hankkeen tavoitteena onkin tuottaa lisää tekstejä, joissa karjalaksi kirjoitetaan nykymaailman asioista. Tällaiset käännökset kehittävät samalla kieltä eteenpäin, kun uusia aiheita varten tarvitaan uudenlaista karjalankielistä sanastoa.

Käännösseminaareissa Natalia Giloeva on kääntänyt luennoitsijoiden esitysdiat karjalaksi aina kun se on ollut aikataulun puitteissa mahdollista, usein hyvin nopealla aikataululla. Tässä yhteydessä hän on samalla luonut karjalaksi suuren määrän käännöstieteellistä terminologiaa, sillä tiettävästi käännöstieteestä ei ole aikaisemmin kirjoitettu karjalaksi. Kääntäjänkoulutus on siis samalla yksi aihepiiri, johon seminaari tuottaa uutta sanastoa.

Lauantaina vierailuluennon piti Natalia Sinitskaja, joka on tähän mennessä kääntänyt karjalaksi kuusi muumikirjaa, ja lisääkin on vielä luvassa. Hän kääntää kirjat lähinnä suomenkielisistä käännöksistä, mutta käyttää lisäksi apuna venäjänkielisiä käännöksiä ja ruotsia osaavan tuttava avulla alkuperäisiä ruotsinkielisiä tekstejä. Natalian luennosta jäi mieleen esimerkiksi se, että hän korosti sanakirjojen merkitystä: apuna pitää käyttää kaikkia mahdollisia sanakirjoja ja sopivien sanojen etsimiseen kannattaa käyttää aikaa. Lisäksi hän varoitteli siitä, että suomesta karjalaksi käännettäessä pitää olla varovainen, koska lähtökielestä voi tulla vahingossa vaikutusta karjalankieliseen käännökseen.

Ensimmäisellä tapaamiskerralla tehtiin harjoituksena ryhmätyönä käännös karjalankielisestä tarinasta, jonka on livvinkarjalaksi kirjoittanut Ilja Moshnikov (julkaistu kirjassa Midä mielel, sidä kielel). Ryhmät saivat valita, mihin kieleen he kääntävät: muutamat käänsivät suomeksi, monet venäjäksi ja yksi ryhmä vienankarjalaksi. Seuraavana päivänä käännöksiä hiottiin, ja ne esiteltiin koko ryhmälle. Samalla keskusteltiin siitä, millaisille lukijoille käännös oli tarkoitettu. Jokin ryhmä oli suunnannut tekstin pienille lapsille, toinen vähän suuremmille, ja tämä päätös vaikutti käännöksen tyyliin ja sanavalintoihin. Yhdessä ryhmässä oli ajateltu, että livvinkarjalainen ja suomenkielinen teksti ovat rinnakkain (esimerkiksi kielenopetuksessa), ja siksi suomenkielinen käännös seuraili melko tarkasti alkutekstiä. Oli myös sellainen suomenkielinen käännös, jossa oli tietoisesti valittu vapaampi tyylilaji kuin alkuperäisessä tekstissä.

Lauantain päättivät Wikipedia-luento ja työpaja, joita veti Ilja Moshnikov. Ilja on vuoden aikana harjaantunut kokeneeksi wikipedistiksi, ja yhdessä muutaman muun kanssa aktivistin kanssa he ovat kasvattaneet Wikipediaa lupaavasti. Erikieliset Wikipediat ovat aluksi hautomossa, ja ne siirretään varsinaiseksi Wikipediaksi vasta sitten, kun kirjoituksia on kertynyt tarpeeksi ja Wikipedialla on riittävän monta jatkuvasti aktiivista kirjoittajaa. Livvinkarjalaisia kirjoituksia on tällä hetkellä yli 1600, ja Wikipedian käyttöliittymästä on käännetty livvinkarjalaksi 7 %. Jäämme odottelemaan uutisia tältä rintamalta (https://incubator.wikimedia.org/wiki/Wp/olo).

Kotitehtävänä kurssilaiset valitsevat pienen suomen- tai venäjänkielisen kaunokirjallisen tekstin, jonka he kääntävät karjalaksi. Käännöstyöstä kirjoitetaan ns. käännöskommentti eli kuvataan käännösprosessin kulkua ja perustellaan käännösratkaisuja. Opiskelijat antavat pareittain toisilleen palautetta ja muokkaava palautteen jälkeen käännöstään. Lopuksi opiskelijat saavat sekä käännöksistä että käännöskommenteista palautetta opettajilta.