Aurinko paistaa tietokoneluokkaan. Natalia kyselee osallistujilta, nukkuivatko he hyvin. Kuulemma nukkuivat ja pitempääkin olisi nukuttanut. Koulutuspäivät ovat pitkiä osallistujille, mutta puoli yhdeksältä kaikki ovat taas paikalla. Viimeinen päivä alkaa käännösharjoituksilla. Tällä kertaa harjoitellaan pareittain positiivisen palautteen antamista toisen käännöksestä. Positiivinen palaute on tärkeää. Seminaarin tarkoitus on innostaa, ei lannistaa!
Lauantaina saimme vieraaksemme vanhan tutun Katerina Paalamon, joka suoritti kaksi ensimmäistä seminaariamme ja piti jo silloin luennon eteläkarjalaksi kääntämisestä. Tänään hän puhui samasta aiheesta ja totesi, että aihe ei ole ihan kebie. Eteläkarjalan on laaja murrealue, jolla on paljon vaihtelua alamurteiden välille, ja normitettu kirjakieli on vasta kehitteillä. Kielioppia ei ole vielä julkaistu, ja rinnakkaistekstejä ei ole juuri olemassa kääntäjän avuksi. Normittamattomalle kielelle kääntäessä paino on kieliopissa ja sanastossa – jääkö kääntäjälle tällöin aikaa pohtia käännösstrategioita ja muita kääntämisen kysymyksiä? Katerinalla itsellään kääntämisen perustana ovat oma äidinkielenä opittu murre sekä kielitieteellinen koulutus. Hän sanoo, että ei ehkä ollenkaan kääntäisi eteläkarjalaksi, jos hänelle ei tätä koulutusta olisi.
Eteläkarjalan kääntäjän apuvälineitä ovat Kotimaisten kielten keskuksen Karjalan kielen sanakirja, muiden normitettujen karjalan murteiden esimerkki ja niillä julkaistut sanakirjat, kieliopit ja tekstit, kaikki muut sanakirjat ja murretekstit. Vaikka muut murteet eroavat eteläkarjalasta, on niistä kuitenkin paljon apua kääntämisessä. Mitään ei tietenkään suoraan voi ottaa käyttöön muista murteista, ja tärkeää on kaikkien lähteiden vertailu ennen käännösratkaisujen tekemistä. Myös venäjän kielen taito on hänen nähdäkseen karjalan kääntäjälle tärkeä taito.
Käännös eteläkarjalaksi ei ole vain käännös! Käännöksillä on suuri painoarvo, ne ovat esimerkkejä toisille kielen käyttäjille tai kielenoppijoille. Käännökset kehittävät kirjakieltä. Kääntäjällä on paljon valtaa, kun hän päättää käännösratkaisuistaan, ja tähän valtaan liittyy samalla vastuu – vastuu käännöksen kielestä ja uusien sanojen laatimisesta, ja vastuu kirjakielestä. Käännöksen kielen pitää olla luonnollista, nykyaikaista, käännöksen lukijoille ymmärrettävää ja ”omua”. Ratkaisujen pitää olla myös kielitieteellisesti perusteltuja. Kaikkien tärkeintä on kuitenkin kääntää ja tuottaa tekstejä eteläkarjalaksi. Kun on kyse näin uhanalaisesta kielestä, kaikenlainen kääntäminen on parempi kuin kääntämättä jättäminen. Tarvitaan paljon tekstejä, joiden myötä muodostuu lopullinen kirjakieli.
Oma Mua -lehden toimittaja Olga Melentjeva piti luennon kääntämisestä lehtitoimittajan työn osana. Hän kertoi aluksi omasta vienankarjalaisesta taustastaan. Hänen perheensä oli karjalainen, mutta lapset puhuivat vanhemmilleen venäjäksi. Olga sanoi, että he eivät varsinaisesti hävenneet karjalaa – siihen aikaan kieliyhteisössä tuntuu normaalilta se tapa, että vanhemmat ja lapset puhuivat toisilleen eri kieltä mutta ymmärsivät toistensa kieltä. Lapsuudessa Olgan karjalan taito oli passiivista. Myöhemmin hän lähti opiskelemaan Petroskoin yliopistoon ja siellä alkoi karjalan kielen opiskelu. Vähitellen hän alkoi puhua karjalaa myös isoäidin ja vanhempien kanssa. Yliopiston jälkeen Olga lähti töihin Vienan Karjala -lehteen vähäksi aikaa – nyt se ”vähän aikaa” on kestänyt jo parikymmentä vuotta. '
Kääntäminen on ollut olennainen osa toimittajan työtä. Alkuvaiheessa kokonaan uusien juttujen kirjoittaminen karjalaksi tuntui Olgasta vaikealta, kun taas kääntäminen oli helpompaa, juttuhan oli silloin jo olemassa eikä sitä tarvittu itse keksiä. Karjalankieliset käännökset saivat kuitenkin päätoimittajalta kriittistä palautetta, mikä kummastutti kääntäjää. Olga oli yrittänyt välittää kauniin venäjänkielisen tekstin karjalaksi mahdollisimman tarkasti, eikä teksteissä ollut kieliopillisia virheitä. Vasta vuosia myöhemmin, kun Olga oli edelleen oppinut lisää karjalaa ja kehittänyt kielikorvaansa, hän alkoi ymmärtää, mitä päätoimittaja oli tarkoittanut. Liian suora kääntäminen venäjästä karjalaksi ei tuota luonnollista lopputulosta. Paradoksaalisesti on käynyt niin, että kasvavan käännöskokemuksen myös Olga nykyisin näkee kääntämisen ongelmat ja sudenkuopat selvemmin, ja siksi kääntämiseen menee enemmän aikaa. Ja nykyisin tuntuu helpommalta kirjoittaa itse uusi juttu karjalaksi kuin tehdä käännös.
Sanomalehti on ollut tärkeä kielen kehittämisen kenttä, ja toimittajat ovat olleet myös kielen ja sanaston kehittäjiä. Toimittajat joutuvat muutenkin kiireisen työnsä lomassa jatkuvasti luomaan karjalaan uutta sanastoa. Sanoja lainataan venäjästä ja suomesta, ja toisiaan tehdään käännöslainoja. Kääntäessään toimittajat katsovat sekä venäjän- että suomenkielisiä lähteitä ja harkitsevat päätöksiään. Huomioon täytyy ottaa se, että suurin osa lukijoista on venäjänkarjalaisia.
Apuvälineinä ovat monet sanakirjat, erityisesti venäjän ja karjalan väliset sekä Karjalan kielen sanakirja. Myös livvinkarjalan sanakirjoja katsotaan. Jos sanakirjat eivät auta, kääntäjä yrittää miettiä, miten asian voisi sanoa toisella tavalla. Tai he kääntyvät vanhemman polven vienankarjalaisten puoleen - heistä osa on paikalla täällä meidän seminaarissamme! Nykysanaston kehittämiseen osallistuvat myös kieliaktivistit, ja esimerkiksi Vkontakte-palvelun käyttöliittymä on käännetty vienankarjalaksi.
Olga Karlova ja Valentina Karakina kertoivat projektistaan, jossa he kääntävät Fedja-setä -kirjaa vienankarjalaksi. He ovat käännösseminaarissa työskennelleet parina ja kääntäneet kirjan osia harjoitustehtävinä, joista he ovat antaneet toisilleen palautetta. Uspenskin lastenkirjat ovat erityisen suosittuja Suomessa, ja hänen kirjoistaan rakkain lienee vuonna 1974 ilmestynyt teos Djadja Fjodor, pjos i kot (ilmestynyt suomeksi 1975 nimellä Fedja-setä, kissa ja koira, kääntänyt Martti Anhava).
Millaista on kääntäminen parityönä? Hyviä puoli on useita. Kääntäjät ovat eri sukupolvien edustajia ja heillä on erilainen karjalan taito ja tieto karjalan kielestä, ja he kokevat täydentävänsä toisiaan. Heillä on myös aikaisempaa kokemusta yhteistyöstä vienankarjalan kesäkurssien järjestämisessä. Parityössä on myös se etu, että pulmatilanteessa voi helposti kysyä neuvoa toiselta. Huonona puolena on ehkä se, että kummallakin kääntäjällä on oma tyylinsä, ja lopuksi täytyy siis teos yhtenäistää.
Opiskelijat ovat myös koko kurssin ajan tehneet ”omien oivallusten muistilistaa”. Ohjeena oli pitää kirjaa opituista asioista ja kirjata talteen oivalluksia, jotka on koettu itselle hyödyllisiksi ja joita voi soveltaa tulevaisuudessakin. Tehtävän tarkoituksena on tehdä opiskelijat tietoisiksi omasta kehittymisestään kurssin aikana, ja opetella hyödyntämään käännöksistä saatua palautetta. Samalla omista kokemuksista muotoutuu muistilista, jonka voi vaikka tulostaa itselleen huoneentauluksi tulevia käännöstöitä varten.
Kääntämisen opettajamme Päivi kuusi kävi muistilistat läpi ja kokosi niistä yleisimmin esille nousseet asiat. Tässä on oivallusten Top 5 -lista:
1. Etsi lisätietoa käännettävän tekstin aiheesta tai siinä käytetyistä termeistä.
2. Kun käännös on valmis, anna sen levätä päivä tai pari, lue käännös sen jälkeen uudelleen ja muokkaa sitä.
3. Anna käännös luettavaksi jollekulle toiselle (esim. toiselle kääntäjälle, kieltä hyvin puhuvalle, tai jos teksti on tarkoitettu lapsille, lue se lapselle) ja pyydä palautetta. Toinen silmäpari (korvapari) auttaa huomaamaan oman tekstin puutteet!
4. Lue käännettävä teksti loppuun asti, ennen kuin alat kääntää.
5. Käytä eri sanakirjoja, vertaile niiden tarjoamia vastineita.
Loppukahvien myötä sana oli vapaa, ja osallistujat olivat valmistaneet pientä ohjelmaa. Pidettiin tietokilpailu Karjalaan, karjalan kielen ja karjalaisen perinteeseen liittyvistä asioista. Mi kielettäh pagizou? Oikea vastaus: kniigu. Kuulimme runonlausuntaa, tarinoita ja laulutallenteen, jonka mukana näimme kauniita valokuvia Kalevalan alueelta. Saimme terveisiä Turussa kokoontuvasta karjalan lugupertistä, jossa opetellaan lukemaan karjalaksi. Sen vetäjänä toimii Itä-Suomen yliopiston maisteriopintojaan viimeistelevä amerikkalainen Marc Bradford, joka on Suomessa ollessaan kiinnostunut myös karjalan kielestä. Vepsäläiset olivat puolestaan järjestäneet interaktiivisen näytelmän, jossa muutkin joutuivat jäniksen vepsänkieliseen kielikylpyyn.
Kiännä-hanke on käännösseminaarin loppumisen myötä tullut päätepisteeseensä. Neljän vuoden aikana on koettu monenlaista. Blogissa palaamme varmaan vielä muutaman kerran katsomaan neljän vuoden urakkaamme. Tällä erää on kuitenkin aika kiittää kaikkia hankkeen toiminnassa mukana olleita ja tietysti myös mahtavia osallistujiamme, jotka ovat läsnäolollaan ja innollaan tehneet urakasta tekemisen arvoisen. Passibo ylen suuri! Ja kuten me Kiännässä sanomme: hanke päättyy mutta työ jatkuu!
lauantai 30. maaliskuuta 2019
perjantai 29. maaliskuuta 2019
Käännösseminaarin perjantai: vähemmistökielelle kääntäminen ja kääntäjänkoulutus
Kevät on tulossa Joensuuhun, on lämmintä ja aurinko paistaa – juuri sopiva sää viettää päivä sisätiloissa karjalan käännösseminaarissa. Natalia Giloeva avasi aamulla päivän sanomalla, että neljä vuotta on mennyt todella nopeasti. Siltä se ainakin meistä tuntuu. Viimeinen Kiännän seminaari on päättymäisillään, mutta kaksi koulutuspäivää oli vielä ohjelmassa.
Perjantaiaamun avasi Päivi Kuusen pitämä luento, jonka aihe oli ”vähemmistökielet ja kääntäjänkoulutus”. Päivi käsitteli monesta näkökulmasta sitä, miksi vähemmistökielelle kääntäminen on haastavampaa kuin kääntäminen suurten kielten välillä. Toistuva ongelma on esimerkiksi sanaston puuttuminen. Myös karjalaksi kääntävä joutuu usein tilanteeseen, jossa karjalaksi ei ole olemassa tarvittavaa sanaa. Kiännän seminaareissa onkin harjoiteltu vastineenmuodostusta eli uudissanan kehittämistä. Tammikuussa järjestettiin tähän liittyvä harjoitus, jossa kokeiltiin erilaisia vaihtoehtoja. Somekohun mahdollinen karjalankielinen vastine voisi olla vaikkapa venäjän kautta tuleva englanninkielinen laina haip. Usein syntyy käännöslainoja (esim. ruutuaika > ekruanuaigu, somekohu > somekahakka). Toisinaan kääntäjä joutuu tekemään selittävän käännöksen: somekohu voi olla ögy/kohineh/rähineh/jyrineh sozializes medies.
Sanastosta ja lainasanoista syntyi luennolla tuttuun tapaan vilkasta keskustelua. Englannin kielestä lainaaminen herätti erilaisia ajatuksia. Esimerkiksi tietokonesanastoa on lainattu venäjään suoraan englannista, kun taas suomen kieleen on kehitetty omakielistä terminologiaa (tietokone, tallentaa, tiedosto jne.). Onko taustalla se, että venäjä suurena kielen ei tunnu olevan englannin uhan alla samalla tavalla kuin paljon pienempi suomen kieli? Entä karjala? Millä tavoin tietotekniikkasanastoa pitäisi luoda: lainataanko venäjästä (jonne sanat on ensin lainattu englannista) vai lainataanko tai käännöslainataanko suomesta? Suomenkieliseen sanastoon perustuvat sanat eivät ehkä ole ymmärrettäviä venäjänkarjalaisille, joten pitäisikö ottaa käyttöön englanninkieliset lainat, jotka olisivat kaikkien ymmärrettävissä?
Samassa yhteydessä keskusteltiin myös siitä, että karjalassa kuten missä tahansa kielessä voi tietysti olla synonyymeja eli useita samaa tarkoittavia sanoja. Sanojen voidaan antaa kilpailla keskenään ja katsoa, mikä niistä vakiintuu käyttöön. Tällä tavoin kävi suomen kielessäkin: vuonna 2010 pidetyn sanakilpailun jälkeen valittiin tablettitietokoneen nimitykseksi sormitietokone. Se ei kuitenkaan koskaan vakiintunut käyttöön. (https://www.kielikello.fi/-/sanakilpailu-ja-kuinkas-sitten-kavikaan-tabletista-sormitietokoneeksi-ja-takaisin)
Keskustelua heräteltiin myös siitä, miksi tarvitaan karjalaksi kääntämistä. Yleensä kääntämisen tehtävä on välittää lähdekielellä kirjoitettua tietoa sellaisille lukijoille, jotka eivät osaa lähdekieltä. Karjalankieliset taas ovat sekä Suomessa että Venäjällä kaksikielisiä ja osaavat myös maan enemmistökieltä. He eivät tarvitse karjalankielisiä käännöksiä samalla tavoin kuin vaikkapa suomalaiset tarvitse suomennoksia lukeakseen venäläisiä klassikoita. Kääntämisen tehtävät vähemmistökielisessä yhteisössä ovatkin aivan toisenlaisia: kääntämällä lisätään kielituotteiden määrää, laajennetaan kielen käyttöalueita, luodaan uutta sanasta ja lisätään kielen näkyvyyttä. Keskustelussa tuotiin lisäksi esiin se tärkeä näkökulma, että karjalankieliset käännökset tukevat puhujien identiteettiä ja ovat jopa terapeuttisia.
Päivi puhui myös vähemmistökielten kääntäjänkoulutuksesta – tai lähinnä siitä, että sellaista on vain harvoin tarjolla. Meidän tiedossamme on eräiden vähemmistökielten kääntäjänkoulutusta, mutta kaikissa on kyse karjalaa paljon suuremmista kielistä (baski, tiibet, katalaani, iiri). Voikin esittää kysymyksen: miten käännöstyöhön vaikuttaa se, että kääntäjillä ei ole ammattikääntämisen koulutusta? Keskustelussa päädyttiin näkemykseen, että tällöin kääntämisestä tulee kollektiivista ryhmätyötä, jossa kääntäjä kysyy apua kieliyhteisöltä. Kaikki käännöstyö on tarpeellista, sillä jos kääntämiseen tarvittaisiin aina ammattikääntäjä, monet asiat jäisivät toteutumassa. Kun kieli on uhanalainen, käännöstyöhön tarvitaan kaikki kynnelle kykenevät. Kiännä-hanke on omalta osaltaan pyrkinyt antamaan kääntäjien käyttöön jonkin verran ammattikääntämisen työkaluja.
Lopuksi Päivi kiteytti sen, mikä on kääntäjänkoulutuksen tärkein anti vähemmistökielelle. Siihen sisältyy ensinnäkin käännösstrategioiden tuntemus ja vastine- ja sanastotyön perusteet, mutta myös metakognitiivisten taitojen (oman toiminnan arvioinnin ja kehittämisen) harjoittelu. Koulutus pyrkii siihen, että kääntäjä osaa pohtia omia käännösratkaisujaan ja antaa itse itselleen palautetta. Oman toiminnan arviointi onkin minkä tahansa alan asiantuntijuuden tärkein osatekijä.
Toinen perjantain vieraista oli Karjalan Sivistysseuran varapuheenjohtaja Pekka Vaara, joka kertoi Sivistysseuran historiasta ja erityisesti sen julkaisutoiminnasta. Seura julkaisee Karjalan Heimo -lehteä, johon ovat tervetulleita erilaiset jutut suomeksi tai karjalan eri murteilla. Pekka kertoi tarkemmin myös seuran julkaisuprosessista. Edellisen kerran Pekka kävi vieraanamme kaksi vuotta sitten ja silloin käynnistyi työ, joka johti käännösseminaarin osallistujien Aleksi Ruuskasen ja Tamara Ščerbakovan kääntämä Peppi Pitkysukku ilmeistyi Sivistysseuran julkaisemana vuonna 2018. Pekka halusikin rohkaista seminaarilaisia ottamaan yhteyttä, jos heillä on meneillään tai tulossa sopivia käännösprojekteja.
Perjantai päättyi kaksiin harjoituksiin. Ensin Ilja Moshnikov piti tuttuun tapaan Wikipedia-työpajan, ja taas saatiin uusia karjalankielisiä Wikipedia-tekstejä. Sen jälkeen Päivin ja Natalian ohjaamassa harjoituksessa osallistujat lukevat tätä tekstiä kirjoittaessani ryhmissä ääneen omia käännöksiään ja saivat niistä palautetta. Tämä on erittäin hyödyllinen työskentelytapa kääntäjälle, sillä ääneen lukiessa tekstissä huomaa sellaisia asioita, jotka muuten jäisivät huomaamatta. Vienankarjalaisessa ryhmässä parhaillaan luetaan käännöstä Eduard Uspenskin kirjasta, joka suomeksi tunnetaan nimellä Fedja-setä, kissa ja koira. Vienankarjalaisessa käännöksessä seikkailevat Huoti-tiätä, kišša Matroskin ja koira Mušti. Huomenna saammekin kuulla tästä käännöksestä lisää.
Perjantaiaamun avasi Päivi Kuusen pitämä luento, jonka aihe oli ”vähemmistökielet ja kääntäjänkoulutus”. Päivi käsitteli monesta näkökulmasta sitä, miksi vähemmistökielelle kääntäminen on haastavampaa kuin kääntäminen suurten kielten välillä. Toistuva ongelma on esimerkiksi sanaston puuttuminen. Myös karjalaksi kääntävä joutuu usein tilanteeseen, jossa karjalaksi ei ole olemassa tarvittavaa sanaa. Kiännän seminaareissa onkin harjoiteltu vastineenmuodostusta eli uudissanan kehittämistä. Tammikuussa järjestettiin tähän liittyvä harjoitus, jossa kokeiltiin erilaisia vaihtoehtoja. Somekohun mahdollinen karjalankielinen vastine voisi olla vaikkapa venäjän kautta tuleva englanninkielinen laina haip. Usein syntyy käännöslainoja (esim. ruutuaika > ekruanuaigu, somekohu > somekahakka). Toisinaan kääntäjä joutuu tekemään selittävän käännöksen: somekohu voi olla ögy/kohineh/rähineh/jyrineh sozializes medies.
Sanastosta ja lainasanoista syntyi luennolla tuttuun tapaan vilkasta keskustelua. Englannin kielestä lainaaminen herätti erilaisia ajatuksia. Esimerkiksi tietokonesanastoa on lainattu venäjään suoraan englannista, kun taas suomen kieleen on kehitetty omakielistä terminologiaa (tietokone, tallentaa, tiedosto jne.). Onko taustalla se, että venäjä suurena kielen ei tunnu olevan englannin uhan alla samalla tavalla kuin paljon pienempi suomen kieli? Entä karjala? Millä tavoin tietotekniikkasanastoa pitäisi luoda: lainataanko venäjästä (jonne sanat on ensin lainattu englannista) vai lainataanko tai käännöslainataanko suomesta? Suomenkieliseen sanastoon perustuvat sanat eivät ehkä ole ymmärrettäviä venäjänkarjalaisille, joten pitäisikö ottaa käyttöön englanninkieliset lainat, jotka olisivat kaikkien ymmärrettävissä?
Samassa yhteydessä keskusteltiin myös siitä, että karjalassa kuten missä tahansa kielessä voi tietysti olla synonyymeja eli useita samaa tarkoittavia sanoja. Sanojen voidaan antaa kilpailla keskenään ja katsoa, mikä niistä vakiintuu käyttöön. Tällä tavoin kävi suomen kielessäkin: vuonna 2010 pidetyn sanakilpailun jälkeen valittiin tablettitietokoneen nimitykseksi sormitietokone. Se ei kuitenkaan koskaan vakiintunut käyttöön. (https://www.kielikello.fi/-/sanakilpailu-ja-kuinkas-sitten-kavikaan-tabletista-sormitietokoneeksi-ja-takaisin)
Keskustelua heräteltiin myös siitä, miksi tarvitaan karjalaksi kääntämistä. Yleensä kääntämisen tehtävä on välittää lähdekielellä kirjoitettua tietoa sellaisille lukijoille, jotka eivät osaa lähdekieltä. Karjalankieliset taas ovat sekä Suomessa että Venäjällä kaksikielisiä ja osaavat myös maan enemmistökieltä. He eivät tarvitse karjalankielisiä käännöksiä samalla tavoin kuin vaikkapa suomalaiset tarvitse suomennoksia lukeakseen venäläisiä klassikoita. Kääntämisen tehtävät vähemmistökielisessä yhteisössä ovatkin aivan toisenlaisia: kääntämällä lisätään kielituotteiden määrää, laajennetaan kielen käyttöalueita, luodaan uutta sanasta ja lisätään kielen näkyvyyttä. Keskustelussa tuotiin lisäksi esiin se tärkeä näkökulma, että karjalankieliset käännökset tukevat puhujien identiteettiä ja ovat jopa terapeuttisia.
Päivi puhui myös vähemmistökielten kääntäjänkoulutuksesta – tai lähinnä siitä, että sellaista on vain harvoin tarjolla. Meidän tiedossamme on eräiden vähemmistökielten kääntäjänkoulutusta, mutta kaikissa on kyse karjalaa paljon suuremmista kielistä (baski, tiibet, katalaani, iiri). Voikin esittää kysymyksen: miten käännöstyöhön vaikuttaa se, että kääntäjillä ei ole ammattikääntämisen koulutusta? Keskustelussa päädyttiin näkemykseen, että tällöin kääntämisestä tulee kollektiivista ryhmätyötä, jossa kääntäjä kysyy apua kieliyhteisöltä. Kaikki käännöstyö on tarpeellista, sillä jos kääntämiseen tarvittaisiin aina ammattikääntäjä, monet asiat jäisivät toteutumassa. Kun kieli on uhanalainen, käännöstyöhön tarvitaan kaikki kynnelle kykenevät. Kiännä-hanke on omalta osaltaan pyrkinyt antamaan kääntäjien käyttöön jonkin verran ammattikääntämisen työkaluja.
Lopuksi Päivi kiteytti sen, mikä on kääntäjänkoulutuksen tärkein anti vähemmistökielelle. Siihen sisältyy ensinnäkin käännösstrategioiden tuntemus ja vastine- ja sanastotyön perusteet, mutta myös metakognitiivisten taitojen (oman toiminnan arvioinnin ja kehittämisen) harjoittelu. Koulutus pyrkii siihen, että kääntäjä osaa pohtia omia käännösratkaisujaan ja antaa itse itselleen palautetta. Oman toiminnan arviointi onkin minkä tahansa alan asiantuntijuuden tärkein osatekijä.
Toinen perjantain vieraista oli Karjalan Sivistysseuran varapuheenjohtaja Pekka Vaara, joka kertoi Sivistysseuran historiasta ja erityisesti sen julkaisutoiminnasta. Seura julkaisee Karjalan Heimo -lehteä, johon ovat tervetulleita erilaiset jutut suomeksi tai karjalan eri murteilla. Pekka kertoi tarkemmin myös seuran julkaisuprosessista. Edellisen kerran Pekka kävi vieraanamme kaksi vuotta sitten ja silloin käynnistyi työ, joka johti käännösseminaarin osallistujien Aleksi Ruuskasen ja Tamara Ščerbakovan kääntämä Peppi Pitkysukku ilmeistyi Sivistysseuran julkaisemana vuonna 2018. Pekka halusikin rohkaista seminaarilaisia ottamaan yhteyttä, jos heillä on meneillään tai tulossa sopivia käännösprojekteja.
Perjantai päättyi kaksiin harjoituksiin. Ensin Ilja Moshnikov piti tuttuun tapaan Wikipedia-työpajan, ja taas saatiin uusia karjalankielisiä Wikipedia-tekstejä. Sen jälkeen Päivin ja Natalian ohjaamassa harjoituksessa osallistujat lukevat tätä tekstiä kirjoittaessani ryhmissä ääneen omia käännöksiään ja saivat niistä palautetta. Tämä on erittäin hyödyllinen työskentelytapa kääntäjälle, sillä ääneen lukiessa tekstissä huomaa sellaisia asioita, jotka muuten jäisivät huomaamatta. Vienankarjalaisessa ryhmässä parhaillaan luetaan käännöstä Eduard Uspenskin kirjasta, joka suomeksi tunnetaan nimellä Fedja-setä, kissa ja koira. Vienankarjalaisessa käännöksessä seikkailevat Huoti-tiätä, kišša Matroskin ja koira Mušti. Huomenna saammekin kuulla tästä käännöksestä lisää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)