Päivi puhui myös kääntämisen ”näennäisestä helppoudesta”. Varsinkin ne ihmiset, joilla ei itsellään ole käännöskokemusta, usein ajattelevat kääntämisen olevan helppoa: kääntäjä osaa jotain toista kieltä ja sitten hän ”vain kääntää”. Helppouden vaikutelma on kuitenkin vain näennäinen, sillä käännös ei koskaan synny ”itsestään” vaan vaatii kääntäjältä paljon pohdintaa ja valintoja. Ja kun käännetään karjalan kaltaiselle uhanalaiselle kielelle, kääntäjän työprosessi on paljon vaativampi ja vie paljon enemmän aikaa kuin isomman kielen kääntäjän työ.
Käännösprosessi on Kiännä!-hankkeessa myös tärkeä tutkimuskohde. Monet osallistujat ovat antaneet luvan käyttää omia käännöskommenttejaan tutkimuksessa, ja niistä on hankkeen myötä kertynyt ainutlaatuinen tutkimusaineisto. Kääntäjän käännösprosessi on – Päivi Kuusen metaforaa käyttääkseni – eräänlainen musta laatikko, jota emme voi ulkopuolelta havainnoida. Kirjoitettu käännöskommentti tuo osan mustan laatikon sisällöstä tutkijoiden ulottuville. Tähän mennessä olemme analysoineet ensimmäisen seminaarin käännöskommenttiaineistoa, ja se on osoittanut, että pienelle uhanalaiselle kielelle kääntämisessä kääntäjän työprosessit ovat monesti erilaiset kuin suurten kielten kääntäjien.
Kun meiltä on kyselty käännösseminaarista esimerkiksi tiedotusvälineiden haastattelussa, usein toistunut kysymys on ollut, mille karjalalle tai karjaloille kääntämistä me opetamme. Olemme aina selittäneet, että tällaisella kurssilla ei opeteta tietyille karjalan murteille kääntämistä vaan yleisiä kääntämisen periaatteita kuten oman käännösprosessin tarkkailua. Siksi samassa seminaarissa voi olla eri karjaloiden puhujia ja jopa eri kielen (vepsän) puhujia. Meidän opetuksemme ei tunne kieli- tai murrerajoja.
Luennon aikana keskustelua herättivät Päivin esittelemät kotouttamisen ja vieraannuttamisen käsitteet. Onko niin, että jos karjalainen kohtaa tekstin, joka kuulostaa vieraalta eikä ole ”omua čomua”, hän pettyy ja jättää tekstin sikseen? Vieraannuttaminen voi pahimmillaan kirjaimellisesti vieraannuttaa lukijan kokonaan. Toisaalta kun uhanalaista kieltä kehitetään, se otetaan käyttöön uusilla alueilla ja uudenlaisissa teksteissä. Anne Kareninan karjalankielinen käännös on hyvin erilainen kuin kylissä elävä puhuttu karjala. Kielen kehittäminen vaatii paljon myös kielen käyttäjiltä ja lukijoilta: heidän on harjoiteltava uudenlaisia tapoja käyttää karjalaa.
Päivän toisen luennon piti Natalia Sinitskaja, joka kertoi muumikirjojen kääntämisestä. Hän korosti muun muassa kääntämisen yhteisöllisyyttä: muumikirjojenkin kääntämisessä on tarvittu apujoukkoja, joista joku voi auttaa karjalankielisten sanojen kanssa tai oikolukea tekstiä, ja joku taas auttaa vertaamaan käännöstä ruotsinkieliseen alkuteokseen. Natalian kääntämistä muumikirjoista on julkaistu jo 7, yksi on tulossa ja yksi vielä kääntämättä. Muumit eivät olleet entuudestaan tuttuja Natalialle, mutta työnsä myötä hän nyt kokee, että muumit ovat hänen omia lapsiaan.
Ensimmäisten muumikirjojen kääntämisessä Natalialla olivat käytössä suomen- ja venäjänkieliset muumikäännökset, mutta sitten hän jätti pois venäjänkielisen version, koska se tuntui vaikuttavan liikaa hänen käännösprosessiinsa. Toisaalta hän tietoisesti varoo myös sitä, ettei karjalan kieleen tulisi turhaa suomen kielen vaikutusta. Tällaisessa tilanteessa pienen karjalan kielen kääntäjät toimivat, kun he ovat yhdessä suunnassa venäjän ja toisessa suomen kielen varjossa.
Natalia kertoi myös eräästä työtavasta, jonka voi vinkkinä esittää muillekin kääntäjille. Hän pitää omaa ”sanakirjaa”, johon hän jatkuvasti kerää sanoja, jotka joko pälkähtävät päähän tai tulevat muissa yhteyksissä vastaan. Sillä tavoin hän laajentaa kääntämiseen käytettävissä olevaa sanavarastoa. Koko Kiännä-hankkeen toiminnan ajan on ollut selvää, että karjalaksi kääntävän ensimmäinen ja suurin haaste on sanaston riittämättömyys. Sanojen kerääminen on yksi tapa pyrkiä ratkaisemaan sanastohaasteita.
Iltapäivän harjoituksissa tartuttiin vielä konkreettisesti kaunokirjallisuuden kääntämisen. Tehtävänä oli kääntää ryhmissä karjalaksi tai vepsäksi katkelma Uppo-Nalle-kirjasta. Tärkeä osa harjoitusta oli tehdä muistiinpanoja kääntämisen ongelmakohdista, jotka herättivät ryhmässä keskustelua. Millaisia vaihtoehtoja pohdittiin, mihin ratkaisuun päädyttiin ja miksi? Lopuksi ohjeistettiin lukemaan käännös ääneen – ääneen lukeminen tuo usein esiin käännöksen ongelmakohtia, jotka muuten jäisivät huomaamatta.
Ryhmien piti pohtia myös sitä, millaisen laajan käännösstrategian he valitsivat. Kun kyse oli lastenkirjasta, kaikki ryhmät pyrkivät kotouttavaan käännökseen. Alkuperäisessä tekstissä käsitellään ristiäisiä, ja se herätti paljon keskustelua: karjalais-ortodoksisessa perinteessä lapsen kastetilaisuus on erilainen kuin suomalais-luterilaisessa, ja syntymäpäivän ja myös nimipäivän käsitteet ovat erilaiset. Puhuttiin myös siitä, pitäisikö nimi Uppo-Nalle kääntää karjalaksi – todettiin, että nimen kääntämisessä on oltava varovainen ja käännettäessä pitäisi ottaa selvää siitä, millainen tausta nimellä on kirjailijan teoksissa.
Lopuksi osallistujat saivat ohjeet ”kotitehtävään”: heidän on valittava itselleen lyhyenkö kaunokirjallinen teksti, kääntää se karjalaksi ja kirjoittaa käännösprosessia selostava käännöskommentti. Lisäksi jokaisen täytyy lukea jonkun toisen kirjoittama käännös ja käännöskommentti ja antaa niistä vertaispalautetta.
