perjantai 31. maaliskuuta 2017

Käännösseminaarin perjantai: kääntäjänkoulutus ja vähemmistökielet sekä Karjalan Sivistysseura

Käännösseminaari II:n viimeinen lähitapaaminen käynnistyi perjantaina 31.3.2017. Päivän ohjelmaan kuului kaksi luentoa ja niiden päätteeksi käännösharjoitukset.


Päivi Kuusi, Kiännä-seminaarien suunnittelija ja käännöstieteen opettaja, puhui otsikolla ”Varovasti, haurasta! Vähemmistökielet ja kääntäjänkoulutus”. Luento veti yhteen niitä asioita, joiden kanssa osallistujat ovat kahden vuoden aikana kamppailleet tehdessään kurssitehtäviä ja kääntäessään erilaisia tekstejä karjalaksi.


Kurssilaisten kanssa keskusteltiin muun muassa siitä, miten pitää tehdä, jos jotain käännettävää sanaa ei ole karjalaksi olemassa. Silloin kääntäjä joutuu usein muodostamaan uuden karjalankielisen sanan, mihin on monia eri vaihtoehtoja. On mahdollista lainata sana (sellaisenaan tai äänteellisesti mukautettuna) lähdekielestä (useimmiten suomesta tai venäjästä). On mahdollista muodostaa käännöslaina, jossa suomen tai venäjän yhdyssana tai fraasi käännetään sana sanalta karjalaksi. Mutta on myös mahdollista pyrkiä rakentamaan uudissanoja karjalan omista aineksista. Lisäksi on mahdollista tutkia, millaisia vaihtoehtoja tarjoavat jotkut muut kielet, esimerkiksi karjalan lähisukukielet (kuten viro tai vepsä) tai suuret eurooppalaiset kielet.

Luennon aikana puhuttiin myös siitä, mikä on kääntäjän vastuu silloin, kun tekstissä on uutta sanastoa. Karjalankielisen vastineen luominen ei ole helppoa, mutta jos kääntäjä ohittaa vaikean sanan, karjalan kieli ei kehity. Kun kieli on uhanalainen, kääntäjällä on suuri vastuu sanaston luomisesta. Kääntäminen pakottaa kehittämään kieleen uusia ilmauksia.





Päivi puhui myös siitä, miten erilaiset ovat kääntämisen funktiot (tarkoitukset, päämäärät, tehtävät) silloin, kun käännetään uhanalaiselle kielelle. Suurten kielten välillä kääntämisellä on yleensä viestinnällinen tehtävä: kääntäjä välittää jonkin viestin kielimuurin yli sellaisille lukijoille, jotka eivät osaa tekstin lähdekieltä. Uhanalaisen kielen puhujat ovat kuitenkin useimmiten kaksikielisiä (kuten karjalankieliset Suomessa ja Venäjällä), joten he eivät tarvitse karjalankielisiä käännöksiä siksi, etteivät ymmärtäisi suomen- tai venäjänkielistä alkuperäistekstiä. Sen sijaan käännöksiä tarvitaan muihin tehtäviin: kielituotteiden määrän lisäämiseen, kielen käyttöalueiden laajentamiseen, uuden sanaston luomiseen ja myös kielen näkyvyyden lisäämiseen. Kun karjala elää myös kirjoitettuna, painettuna ja visuaalisesti nähtävissä olevana kielenä, myös enemmistönkieliset kiinnittävät siihen enemmän huomiota.

Toisaalta Natalia Giloeva kiinnitti huomiota siihen, että koska karjalaa puhutaan kahdessa maassa, se voi kuin voikin toimia viestinnällisessä tehtävässä – karjalankielisten kesken. Kun venäläistä kaunokirjallisuutta käännetään karjalaksi, se on myös suomenkarjalalaisten ulottuvilla. Ja kun suomenkielistä kirjallisuutta käännetään karjalaksi, se on venäjänkarjalaisten luettavilla.
Luentonsa lopuksi Päivi kiteytti kokeneen kääntämisen opettajan näkemyksen käännösseminaarien päämääristä. Meillä on ollut seminaareissa käytettävissä vain muutama lähiopetusviikonloppu (kun taas Suomessa ammattikääntäjien koulutus yliopistossa sisältää useamman vuoden kokopäiväistä opiskelua). Se, mitä olemme halunneet erityisesti välittää koulutuksen avulla, ovat niin sanotut metakognitiiviset taidot eli kyky tarkkailla, arvioida ja kehittää omaa käännösprosessiaan. Kurssin harjoitukset ovat pyrkineet tekemään opiskelijoita tietoisiksi siitä, mitä valintoja he kääntäessään tekevät ja millaisia mahdollisuuksia heillä on ratkaista vastaan tulevia ongelmia. Kielitaidon lisäksi kääntäjä tarvitsee näitä oman työnsä kehittämisen taitoja.



Perjantain toiseksi luennoitsijaksi saimme vieraaksi Karjalan Sivistysseuran varapuheenjohtajan Pekka Vaaran, joka kertoi seuran historiasta ja nykyisestä julkaisutoiminnasta. (Seuran syntyvaiheista kertoessaan hän muuten sanoi, että ”monet asiat saavat alkunsa kirjasta”. Sekin osoittaa, että kirjojen olemassaololla on ihmisten toiminnassa suuri merkitys.) Sivistysseura toimii kustantajana, mutta se ei tavoittele tästä tehtävästään kaupallista voittoa vaan päämääränä on edistää karjalalaista nykykulttuuria ja päivittää sitä nykyaikaan. Kiännä-hankkeen kannalta oli erityisen mielenkiintoista, että Vaara valotti julkaisuprosessin kaikkia vaiheita: ideoinnin ja kirjan painattamisen ja myymisen väliin mahtuu paljon erilaista työtä (esimerkiksi kustannusarvion tekeminen, tekijänoikeuksien selvittäminen, kustannussopimuksen kirjoittaminen, kuvituksen suunnittelu, kirjan graafinen suunnittelu ja taittaminen ja markkinoinnin suunnittelu). Karjalan Sivistysseuran suuntaan voivat kaikki kiinnostuneet olla yhteydessä ja esittää omia ideoitaan. Seuralta voi myös hakea kohdeavustuksia esimerkiksi kääntämiseen tai julkaisemiseen.

(En malta olla tässä mainitsematta, että Karjalan Sivistysseura on myös perustanut Sampo-tietokannan, josta voi hakea tietoa juuriltaan karjalaisista suvuista ja Karjalan historiasta. Tietokanta on helposti käytettävissä osoitteessa http://www.karjalansivistysseura.fi/sampo/fi. Kokeilin siihen omaa sukunimeäni ja tietokannasta löytyi kuin löytyikin muutamia dokumentteja mieheni suvun historiasta. Kannattaa kokeilla.)




Seminaaripäivä päättyi taas käännösharjoituksiin, joissa yhtenä tehtävänä oli lukea pienryhmässä ääneen oma kotitehtävänä tehty harjoituskäännös samalla kun toiset kuuntelevat ja tekevät muistiinpanoja sellaisista asioista, joita käännöksessä voisi vielä hioa. Kun teksti luetaan ääneen, kuulija (ja lukija itsekin) kiinnittää siinä huomiota sellaisiin asioihin, joita ei pelkkää tekstiä lukiessa edes huomaa. Sen jälkeen ryhmissä keskusteliin käännöksistä. (Tätä harjoitusta oli todella mukavaa seurata sivusta, sillä ääneen luettu karjalan kieli on kaunista kuultavaa. Yhdessä ryhmässä pohdittiinkin, että varsinkin lastenkirjoja olisi hyvä julkaista myös äänikirjoina. Niitä voisivat lapsilleen soittaa myös sellaiset vanhemmat, jotka eivät itse karjalaa puhu.)

Ei kommentteja

Lähetä kommentti