sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Kääntämisen ja tulkkauksen tutkimuksen symposium Joensuussa

Kääntämisen ja tulkkauksen tutkimuksen symposium pidettiin tänä vuonna Joensuussa Itä-Suomen yliopistossa teemana Kääntämisen rajattomuus - kääntäjän rajat. Kiännä- ja Kontu-hankkeiden jäsenillä oli tapahtumassa monia rooleja: järjestäjä, kutsupuhuja, kouluttaja, esitelmöitsijä, panelisti, kuulija. Tähän kirjoitukseen kokoan joitain ajatuksia joita päivien aikana heräsi nimenomaan karjalan kielen näkökulmasta.

Symposium alkoi jo torstaina käännöstieteen jatko-opiskelijoille tarkoitetulla koulutustilaisuudella, jonka nimi oli ”Tutkimuksen monet yleisöt ja yhteisöt”. Tilaisuuden ideanikkari, käännöstieteen professori Kaisa Koskinen alusti puhumalla siitä, miten monenlaisia yleisöjä käännöstieteen tutkijoilla voi olla: tutkijayhteisön lisäksi kohderyhmiä ovat esimerkiksi käännöksiä teettävät tahot. Kaisan osion jälkeen puhuttiin konkreettisemmin käännöstieteilijöiden yleisöistä. Saksan kielen professori Tuija Kinnunen kertoi omista kokemuksistaan erityisesti oikeustulkkauksen tutkijana ja siitä, miten monien sidosryhmien kanssa. Sen jälkeen minä Kiännä-hankkeen johtajana kerroin kokemuksiamme siitä, miten hankkeessa on käännösseminaarien kautta jaettu käännöstieteen osaamista eri kohderyhmille, kun yliopisto-opiskelijoiden lisäksi kursseille osallistuu myös muita karjalankielisiä. Kaisa Koskinen nimitti Kiännä-hankkeen tapaista toimintaa ”julkiseksi käännöstieteeksi” ja totesi, että hankkeen kokemukset antavat käännöstieteilijöille aivan uudenlaisia näkökulmia. Käännöstieteellinen tutkimus keskittyy niin vahvasti kääntämiseen ”suurten” kielten välillä, että uhanalaiselle kielelle kääntäminen näyttäytyy hyvin poikkeuksellisena - vaikka kääntäminen onkin kaiken kielenelvytyksen tavallinen osa.



Varsinaisen symposiumin toisena päivänä eli lauantain 16.4. hankkeiden tutkijat esittäytyivät omassa teemakokonaisuudessaan, johon kuului kolme tutkimukseen perustuvaa esitelmää sekä karjalaksi kääntämistä koskeva paneelikeskustelu. Lisäksi symposiumin toinen kutsuttu puhuja, Kontu-hankkeen johtaja Leena Kolehmainen piti vähemmistökielten kääntämistä vahvasti esillä omassa esitelmässään.

Ilja Moshnikov esitelmöi karjalankielisiä verkkosivuja koskevasta tutkimuksestaan, jonka hän teki Kiännä-hankkeen ensimmäisenä toimintavuotena. Tutkimuskohteena olivat sellaiset yksi- tai monikieliset verkkosivustot, joissa karjalan kielellä oli toteutettu sekä sisältö että sivuston rakenne (linkit, valikko-otsikot jne.) Tällaisia sivustoja löytyi Internetistä kaikkiaan vain 16, kun yhteensä on olemassa noin miljardi sivustoa. Lukumäärä osoittaa sen, miten pieni on karjalan kielen näkyvyys verkossa, mutta nämä sivustot kuitenkin muodostavat osan verkossa olevaa karjalankielistä kielimaisemaa. Kaikkiaan tutkitut verkkosivustot muodostivat hyvin kirjava kokonaisuuden: oli eri karjalan muodoilla toteutettuja sivuja, oli yksikielisiä ja monikielisiä sivustoja, joista jälkimmäisessä karjala oli yksi mahdollisista käyttökielistä. Ilja korosti sitä, että digitaalinen näkyvyys on pienille kielille suuri mahdollisuus, jota kannattaisi karjalan kielenkin osalta hyödyntää nykyistä enemmän. (Tässä kohtaa Kiännä-hankkeen johtaja tunsi omantunnon pistoksen, sillä tämän hankeblogin karjalankielisen version tekeminen on jäänyt hankkeen jäsenten muiden kiireiden jalkoihin.)



Riikka Iso-Ahola työskentelee tutkijana Kontu-hankkeessa, ja symposiumissa hän piti esitelmän karjalaksi julkaistun kaunokirjallisuuden periteksteistä. (Peritekstit ovat sellaisia teokseen painettuja tekstejä, jotka eivät kuulut teoksen varsinaiseen sisältöön. Niitä ovat esimerkiksi teokseen painetut julkaisutiedot, esipuheet ja jälkisanat tai alaviitteet.) Riikka esitteli muun muassa niitä perusteluja, joita periteksteissä annetaan sille, että teos on käännetty karjalaksi. Esille tulee esimerkiksi halu osoittaa, että karjala on rikas kieli, joka sopii monenlaisen kaunokirjallisuuden kääntämiseen. Kääntämisen nähdään myös rikastavan karjalan kieltä. Monenlaisia ajatuksia herättivät ne tekstit, joissa kerrottiin karjalan soveltuvan nimenomaan kyseisen teoksen kääntämiseen. Tällöin kyseessä olivat usein klassikkokirjat, jotka kuvaavat 1900-luvun alkupuolen elämänmuotoa maaseudulla. Tuona aikana myös karjalan kieli oli elinvoimainen erityisesti maalaisyhteisöjen kielenä, joten kielessä on valmiiksi olemassa sanastoa kirjallisuuden tarpeisiin. Nykyisessä elvytystyössä on tietysti tavoitteena tuoda karjalan kieli myös nykypäivään, ja silloin kääntäjät ovat toisenlaisten haasteiden edessä.

Päivi Kuusi, hänkin Kontu-hankkeen tutkija, puhui esitelmässään siitä, mitä vähemmistökielille kääntämisestä on sanottu käännöstieteellisessä tutkimuksessa. Aihe oli tuttu niille, jotka olivat kuulemassa häntä edellisessä käännösseminaarissa. Päivin esitelmässä minun huomiotani kiinnitti se, miten tietoisia käännöstieteen tutkijat olivat kääntämisen mahdollisista vaikutuksista ja kääntäjän vastuusta. Vähemmistökielet nähdään tutkimuksessa siinä mielessä ”heikkoina” kielinä, että ne ovat erityisen alttiita muista kielistä tuleville vaikutteille. Lähdekielen vaikutus (jota sanotaan interferenssille) on asia, johon käännöstieteen koulutuksessa kiinnitetään huomiota. Vaikutuksen mahdollisuus täytyy tiedostaa, ja kääntäjän täytyy parhaansa mukaan välttää sitä ja etsiä sellaisia ilmaisuvaihtoehtoja, jotka kuuluvat kohdekielen luontaiseen ilmaisuvarantoon. Kielikontaktien tutkijana tiedän, että maailman vähemmistökielissä enemmistökielen vaikutus on yleensä väistämätön osa kielen kehittymistä.  Monesti vähemmistökielen puhujat ovat kaksikielisiä ja enemmistökieli voi olla heidän elämässään hallitseva kieli (usein myös koulusivistyskieli). Enemmistökielen vaikutus ei tavallisen kielenpuhujan elämässä välttämättä kiinnitä huomiota, koska molemmat kielet ovat puhujille läheisiä ja tuttuja. Kiinnostavaa olikin tieto siitä, että vähemmistökielten kääntämisessä kiinnitetään kieltenväliseen vaikutukseen runsaasti tietoista huomiota.



Paneelikeskusteluun karjalaksi kääntämisestä osallistuivat Natalia Giloeva (Ylen karjalankielisten uutisten kääntäjä ja lukija), Ilja Moshnikov (karjalankielisen Wikipedian aktiivinen puuhamies), Riikka Iso-Ahola (karjalaksi käännetyn kaunokirjallisuuden tutkija) ja Kaisa Koskinen (Itä-Suomen yliopiston käännöstieteen professori). Paneelin aluksi Natalia kertoi uutisten kääntämisestä ja erityisesti sanaston luomista tai käännösvastineiden valintaa koskevista ongelmakohdista. Ilja esitteli sitä työtä, jota karjalankielisen Wikipedian kanssa tehdään. Virallisen ”statuksen” saaminen uudelle Wikipedialle edellyttää kovaa ja aktiivista työskentelyä, ja sitä muutama kieliaktivisti parhaillaan yrittää. Wikipedian kasvattamista tukee myös Karjalan Sivistysseura, joka on juuri julistanut Wikipedia-kilpailun. Riikka kertoi väitöskirjatutkimuksensa aiheesta, ja Kaisa kertoi, millaisena hän käännöstieteen asiantuntijana näkee karjalaksi kääntämisen erityislaadun. Tämän jälkeen yleisö sai esittää panelisteille kysymyksiä, ja keskustelu kulki vilkkaasti. Aihe oli selvästi kiinnostava niiden käännöstieteilijöiden mielestä, jotka olivat saapuneet paikalle.

Kokonaisuudessaan Kiännä! ja Kontu ovat tyytyväisiä symposiumin satoon. Esitelmät ja paneeli eivät keränneet suurta yleisöä, mutta olimme iloisia jokaisesta paikalle tulleesta. Käydyt keskustelut osoittivat, että tutkijiota  kiinnostaa vähemmistökielille kääntämisen uusi, tuoreelta tuntuvat näkökulma. Yksi hankkeiden tavoitteista onkin tavoittaa tutkijayhteisön huomio, ja sillä tiellä olemme nyt hyvällä alulla.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti