Käännösseminaarin päätös -kiitämme kaikkia osallistujia!

Ensimmäinen karjalan käännösseminaari päättyi tänä viikonloppuna. Kahteen tiiviiseen päivään mahtui runsaasti ohjelmaa. Perjantaina osallistujille tarjottiin vähän erilaisia näkökulmia: Jukka Mäkisalo esitteli käännösmuistiohjelmia, joita ammattikääntäjät usein käyttävät työnsä apuna. Käännösmuistiohjelmien kielivalikoimaan ei karjalan kaltainen pieni kieli tietenkään kuulu, ja Kiännä-hankkeen näkökulmasta yksi tulevaisuuden haaste voisi olla kehittää käännösteknologisia karjalaa varten. Tästä saatu kokemus voisi hyödyttää muitakin pieniä kieliä. Toisen perjantain näkökulmista tarjosi Mikael Reiman, joka puhui kääntäjän sanastotyöstä Euroopan komissiossa. Euroopan Unioni on tietenkin hyvin kaukana pienen karjalan kielen maailmasta, mutta EU-kääntäjien työtavoista voidaan ottaa oppia. Yksi Mikaelin esittelemä työkalu oli yhteistoiminnallinen wiki-sivusto, jolle kääntäjät yhdessä kokosivat tietoa tehdyistä sanastoratkaisuista. Sillä tavoin kaikki sanastovalinnat ovat kaikkien kääntäjien ulottuvilla. Me hankkeen edustajat nappasimme kiinni tästä ideasta ja yhteistä ”sanastotietokantaa” varmaan kokeillaan jossain muodossa seuraavassa käännösseminaarissa.

Lauantain teema olikin sitten ihan toisenlainen, sillä kuulimme esitelmiä karjalaksi kääntävien arkipäivästä. Olga Ogneva kertoi Karjalan tasavallan karjalankielisistä radio- ja tv-ohjelmista, joilla on jo suhteellisen pitkä historia. Mediatyö Karjalan tasavallassa on monikielistä: mukana ovat vienankarjala, livvinkarjala, tverinkarjala, lyydi, vepsä, suomi ja venäjä. Kääntäminen on toimittajien työssä väistämättä mukana, sillä muunkieliset ohjelmat tekstitetään usein venäjäksi. Tämä lisää toimittajien työtä, mutta toisaalta venäjänkielisen tekstitys laajentaa katselijakuntaa ja antaa ei-karjalankielisille mahdollisuuden tutustua karjalan kieleen. Jonkin verran tehdään myös karjalankielisiä tekstityksiä, ja yhden kerran on televisio-ohjelma tekstitetty englanniksi. (Hauskana yksityiskohtana voidaan mainita, että Olgan esityksessä opimme myös, mikä on @-merkki karjalaksi: se on počinhändäinen eli porsaansaparo.)

Karjalankielisiä ohjelmia voi seurata YouTube-kanavalta Viestit Karjala.

Lauantain ohjelmassa oli myös useita kurssin osallistujien puheenvuoroja, joissa he kertoivat omista kokemuksistaan kääntämisessä. Kaikki esiintyjät puhuivat karjalaksi. Natalia Antonovan aiheena oli runojen kääntäminen karjalaksi, mutta hän puhui myös siitä, millaista on kieliaktivistin elämä ja miten monella tavoin kääntäminen on siinä mukana. Halusipa tai ei, vähemmistökieltä käyttävä ihminen on myös kääntäjä. Aikaa on vähän, kieli on katoamassa. Työtä on paljon, neuvojia on paljon – mutta työn tekijöitä on vähän. Runojen kääntämiseen Natalia oli tullut mukaan hieman vastahakoisesti omia taitojaan epäillen, mutta työ oli loppujen lopuksi palkitsevaa. Kiinnostavaa oli se, että Natalia käytti käännöstyössä apuna omia karjalankielisiä vanhempiaan: hän luki heille käännöksiään ja kysyi, oliko teksti ymmärrettävää ja mitä vaihtoehtoisia tapoja olisi ilmaista asia karjalaksi. Kielen elvytystyössä vanhimman sukupolven kielitaito onkin korvaamaton apu.

Maria Kähäri puhui siitä, millä tavoin hän oli käyttänyt kääntämistä karjalan kielen oppimisen apuna ja kääntänyt pitkälti omaksi ilokseen tai omiin tarkoituksiin. Kiinnostava esimerkki olivat lastenkirjat, joiden tekstin hän oli kääntänyt karjalaksi ja sitten kiinnittänyt karjalankielisen tekstin suomenkielisen tilalle. Tällä tavoin kirjaa voi lukea lapsille ja siten välittää kieltä seuraavalla sukupolvelle. Maria on myös kääntänyt kokonaisen nuortenkirjan omaan kielitaitoaan kehittääkseen. Lisäksi kääntäminen on mukana Marian opetustyössä. Kun hän opettaa karjalan kieltä, kurssilla käytetään kääntämistä kielenoppimisen apuna: hänen oppilaansa kääntävät pieniä tekstejä karjalaksi. (Maria esitti myös hyvän idean: pitäisi koota karjalankielinen punkyhtye, jossa karjalankielistä musiikkia voisivat esittää myös ne, jotka eivät osaa laulaa tai soittaa. Punkkia ei tiettävästi olekaan tähän mennessä esitetty karjalaksi.)

Myös Aleksi Ruuskanen oli kääntänyt kirjallisuutta karjalaksi kielitaitoaan harjaannuttaaksen: Liisan seikkailut ihmemaassa hän oli kääntänyt alkukielestä livvinkarjalaksi ja Viiru ja Pesonen -kirjan vienankarjalaksi. Hän teki käännöstyötä täysin yksin, eikä hänellä ollut tuttavapiirissään ihmisiä, joilta hän olisi kysynyt neuvoa. Niinpä hän otti käyttöönsä toisenlaisia apuvälineitä. Hän oli tutustunut Liisa ihmemaassa -käännöksiä koskevaan tutkimukseen ja niihin käännöksiin, joita  tästä kirjasta oli tehty suomeksi ja venäjäksi. Lisäksi hän oli koonnut itselleen karjalankielisen tekstikorpuksen josta hän saattoi tehdä sanahakuja ja tarkistaa esim. sanojen oikeinkirjoitusta tai rektioita. Aleksi korosti myös yhteistyön tärkeyttä, ja käännösseminaarissa Aleksi onkin nyt verkostoitunut muiden kääntäjien kanssa. (Mainittakoon vielä, että paikalla olijoihin teki suuren vaikutuksen se, että Aleksi oli itsenäisesti opiskellut ei vain yhtä vaan kahta karjalan kieltä. Livvinkielisestä käännöksestään hän puhui livvinkarjalaksi, ja vienankielisestä käännöksestä vienankarjalaksi.)

Aleksista on juttu Oma Mua -lehdessä 5/2016.

Seminaarin palautekeskustelussa puhuttiin siitä, millaista oppia osallistujat olivat saaneet kurssilta. Käännösseminaarin järjestäminen oli melkoinen haaste, kun kurssilaisia oli kahdesta maasta eikä ollut olemassa yhtään kieltä, joka olisi ollut kaikille yhteinen. Osallistujien koulutustaustat olivat erilaiset, ja myös karjalan kielen osaaminen vaihteli äidinkielisestä tasosta kielen alkeiden hallintaan. Ikähaitari ulottui nuorista opiskelijoista eläkeikäisiin. Työkielinä olivat suomi ja karjala, ja välillä apukielenä käytettiin venäjää. Lisäksi käännöstieteen näkökulmien ja työtapojen opettaminen oli haastavaa, kun lähiopetuspäiviä oli kaikkiaan vain kuusi. Tietotekniikka toi myös omat vaikeutensa. Kokonaisuutena osallistuvat kuitenkin vaikuttivat tyytyväisiltä, ja kurssin sisältöjä on jo sovellettu esimerkiksi kääntämisen opetuksessa Petroskoin yliopistossa.

Lisäksi kokosimme ideoita siitä, mitä pitäisi tulevaisuudessa kääntää karjalaksi. Kiännä-hankkeessa on myöhempinä vuosina mahdollisuus tuottaa käännöksiä julkaistavaksi asti, ja sitä varten kannattaa ideoita kerätä talteen. Keskustelussa tuli kuitenkin esille myös nykynuorten näkökulma: mitä nuoret lukevat ja miten heidät voisi tavoittaa karjalan kielen pariin. Pitäisi siis olla karjalankielisiä sarjakuvia ja nuortenkirjoja, mutta myös karjalankielisiä tietokonepelejä ja verkkosivuja. Saimme paljon hyviä ajatuksia, ja ehdotuksia otamme jatkuvasti vastaan.

Käännösseminaarin lopuksi keräsimme kaikilta opiskelijoilta palautetta, josta tulee olemaan paljon hyötyä seuraavan seminaarin suunnittelussa. Monet asiat voidaan hoitaa paremmin, kun nyt tiedämme, millaista on toimia tällaisen opiskelijaryhmän kanssa. Kokemus oli uusi sekä osallistujille että opettajille, ja opittavaa on kaikilla.

Hankkeen johtajan näkökulmasta käännösseminaari oli monella tavalla onnistunut, ja se kokosi yhteen Suomen ja Venäjän karjalaisia ja myös muita karjalan kielestä kiinnostuneita. Seminaari antoi monenlaista ajateltavaa puolin ja toisin. Käännöstieteen ja ammatillisen kääntäjänkoulutuksen näkökulmat saattoivat olla uusia opiskelijoille, mutta yhtä lailla pienelle karjalan kielelle kääntäminen on uudenlainen näkökulma käännöstieteilijöille, ja se haastaa eräitä käännöstieteen perinteisiä lähtökohtia. Kiännä-hankkeen seuraavien vuosien aikana näemme, mitä kaikkea tästä elvyttämisen ja kääntämisen risteyksen tarkastelusta seuraa.

Tässä yhteydessä haluan kiittää käännösseminaarien opettajiamme: Päiviä (jolla on rautainen kokemus kääntämisen opettamisesta), Nataliaa (joka tuntee karjalan kielen kuin omat taskunsa ja jaksaa koko päivän vaihtaa kieltä suomen, karjalan ja venäjän välillä) ja Iljaa (joka myös on karjalan asiantuntija ja lisäksi todella aktiivinen Wikipedii-puuhamies). Lisäksi tietysti kiitokset kaikille vieraileville luennoitsijoille ja ennen kaikkea seminaarien osallistujille, jotka jaksoivat olla paikalla täysien opetuspäivien ajan ja jotka jakoivat kurssin aikana omaa osaamistaan muille osallistujille.

Kääntämisen ja tulkkauksen tutkimuksen symposium Joensuussa

Kääntämisen ja tulkkauksen tutkimuksen symposium pidettiin tänä vuonna Joensuussa Itä-Suomen yliopistossa teemana Kääntämisen rajattomuus - kääntäjän rajat. Kiännä- ja Kontu-hankkeiden jäsenillä oli tapahtumassa monia rooleja: järjestäjä, kutsupuhuja, kouluttaja, esitelmöitsijä, panelisti, kuulija. Tähän kirjoitukseen kokoan joitain ajatuksia joita päivien aikana heräsi nimenomaan karjalan kielen näkökulmasta.

Symposium alkoi jo torstaina käännöstieteen jatko-opiskelijoille tarkoitetulla koulutustilaisuudella, jonka nimi oli ”Tutkimuksen monet yleisöt ja yhteisöt”. Tilaisuuden ideanikkari, käännöstieteen professori Kaisa Koskinen alusti puhumalla siitä, miten monenlaisia yleisöjä käännöstieteen tutkijoilla voi olla: tutkijayhteisön lisäksi kohderyhmiä ovat esimerkiksi käännöksiä teettävät tahot. Kaisan osion jälkeen puhuttiin konkreettisemmin käännöstieteilijöiden yleisöistä. Saksan kielen professori Tuija Kinnunen kertoi omista kokemuksistaan erityisesti oikeustulkkauksen tutkijana ja siitä, miten monien sidosryhmien kanssa. Sen jälkeen minä Kiännä-hankkeen johtajana kerroin kokemuksiamme siitä, miten hankkeessa on käännösseminaarien kautta jaettu käännöstieteen osaamista eri kohderyhmille, kun yliopisto-opiskelijoiden lisäksi kursseille osallistuu myös muita karjalankielisiä. Kaisa Koskinen nimitti Kiännä-hankkeen tapaista toimintaa ”julkiseksi käännöstieteeksi” ja totesi, että hankkeen kokemukset antavat käännöstieteilijöille aivan uudenlaisia näkökulmia. Käännöstieteellinen tutkimus keskittyy niin vahvasti kääntämiseen ”suurten” kielten välillä, että uhanalaiselle kielelle kääntäminen näyttäytyy hyvin poikkeuksellisena - vaikka kääntäminen onkin kaiken kielenelvytyksen tavallinen osa.

Varsinaisen symposiumin toisena päivänä eli lauantain 16.4. hankkeiden tutkijat esittäytyivät omassa teemakokonaisuudessaan, johon kuului kolme tutkimukseen perustuvaa esitelmää sekä karjalaksi kääntämistä koskeva paneelikeskustelu. Lisäksi symposiumin toinen kutsuttu puhuja, Kontu-hankkeen johtaja Leena Kolehmainen piti vähemmistökielten kääntämistä vahvasti esillä omassa esitelmässään.

Ilja Moshnikov esitelmöi karjalankielisiä verkkosivuja koskevasta tutkimuksestaan, jonka hän teki Kiännä-hankkeen ensimmäisenä toimintavuotena. Tutkimuskohteena olivat sellaiset yksi- tai monikieliset verkkosivustot, joissa karjalan kielellä oli toteutettu sekä sisältö että sivuston rakenne (linkit, valikko-otsikot jne.) Tällaisia sivustoja löytyi Internetistä kaikkiaan vain 16, kun yhteensä on olemassa noin miljardi sivustoa. Lukumäärä osoittaa sen, miten pieni on karjalan kielen näkyvyys verkossa, mutta nämä sivustot kuitenkin muodostavat osan verkossa olevaa karjalankielistä kielimaisemaa. Kaikkiaan tutkitut verkkosivustot muodostivat hyvin kirjava kokonaisuuden: oli eri karjalan muodoilla toteutettuja sivuja, oli yksikielisiä ja monikielisiä sivustoja, joista jälkimmäisessä karjala oli yksi mahdollisista käyttökielistä. Ilja korosti sitä, että digitaalinen näkyvyys on pienille kielille suuri mahdollisuus, jota kannattaisi karjalan kielenkin osalta hyödyntää nykyistä enemmän. (Tässä kohtaa Kiännä-hankkeen johtaja tunsi omantunnon pistoksen, sillä tämän hankeblogin karjalankielisen version tekeminen on jäänyt hankkeen jäsenten muiden kiireiden jalkoihin.)

Riikka Iso-Ahola työskentelee tutkijana Kontu-hankkeessa, ja symposiumissa hän piti esitelmän karjalaksi julkaistun kaunokirjallisuuden periteksteistä. (Peritekstit ovat sellaisia teokseen painettuja tekstejä, jotka eivät kuulut teoksen varsinaiseen sisältöön. Niitä ovat esimerkiksi teokseen painetut julkaisutiedot, esipuheet ja jälkisanat tai alaviitteet.) Riikka esitteli muun muassa niitä perusteluja, joita periteksteissä annetaan sille, että teos on käännetty karjalaksi. Esille tulee esimerkiksi halu osoittaa, että karjala on rikas kieli, joka sopii monenlaisen kaunokirjallisuuden kääntämiseen. Kääntämisen nähdään myös rikastavan karjalan kieltä. Monenlaisia ajatuksia herättivät ne tekstit, joissa kerrottiin karjalan soveltuvan nimenomaan kyseisen teoksen kääntämiseen. Tällöin kyseessä olivat usein klassikkokirjat, jotka kuvaavat 1900-luvun alkupuolen elämänmuotoa maaseudulla. Tuona aikana myös karjalan kieli oli elinvoimainen erityisesti maalaisyhteisöjen kielenä, joten kielessä on valmiiksi olemassa sanastoa kirjallisuuden tarpeisiin. Nykyisessä elvytystyössä on tietysti tavoitteena tuoda karjalan kieli myös nykypäivään, ja silloin kääntäjät ovat toisenlaisten haasteiden edessä.

Päivi Kuusi, hänkin Kontu-hankkeen tutkija, puhui esitelmässään siitä, mitä vähemmistökielille kääntämisestä on sanottu käännöstieteellisessä tutkimuksessa. Aihe oli tuttu niille, jotka olivat kuulemassa häntä edellisessä käännösseminaarissa. Päivin esitelmässä minun huomiotani kiinnitti se, miten tietoisia käännöstieteen tutkijat olivat kääntämisen mahdollisista vaikutuksista ja kääntäjän vastuusta. Vähemmistökielet nähdään tutkimuksessa siinä mielessä ”heikkoina” kielinä, että ne ovat erityisen alttiita muista kielistä tuleville vaikutteille. Lähdekielen vaikutus (jota sanotaan interferenssille) on asia, johon käännöstieteen koulutuksessa kiinnitetään huomiota. Vaikutuksen mahdollisuus täytyy tiedostaa, ja kääntäjän täytyy parhaansa mukaan välttää sitä ja etsiä sellaisia ilmaisuvaihtoehtoja, jotka kuuluvat kohdekielen luontaiseen ilmaisuvarantoon. Kielikontaktien tutkijana tiedän, että maailman vähemmistökielissä enemmistökielen vaikutus on yleensä väistämätön osa kielen kehittymistä.  Monesti vähemmistökielen puhujat ovat kaksikielisiä ja enemmistökieli voi olla heidän elämässään hallitseva kieli (usein myös koulusivistyskieli). Enemmistökielen vaikutus ei tavallisen kielenpuhujan elämässä välttämättä kiinnitä huomiota, koska molemmat kielet ovat puhujille läheisiä ja tuttuja. Kiinnostavaa olikin tieto siitä, että vähemmistökielten kääntämisessä kiinnitetään kieltenväliseen vaikutukseen runsaasti tietoista huomiota.

Paneelikeskusteluun karjalaksi kääntämisestä osallistuivat Natalia Giloeva (Ylen karjalankielisten uutisten kääntäjä ja lukija), Ilja Moshnikov (karjalankielisen Wikipedian aktiivinen puuhamies), Riikka Iso-Ahola (karjalaksi käännetyn kaunokirjallisuuden tutkija) ja Kaisa Koskinen (Itä-Suomen yliopiston käännöstieteen professori). Paneelin aluksi Natalia kertoi uutisten kääntämisestä ja erityisesti sanaston luomista tai käännösvastineiden valintaa koskevista ongelmakohdista. Ilja esitteli sitä työtä, jota karjalankielisen Wikipedian kanssa tehdään. Virallisen ”statuksen” saaminen uudelle Wikipedialle edellyttää kovaa ja aktiivista työskentelyä, ja sitä muutama kieliaktivisti parhaillaan yrittää. Wikipedian kasvattamista tukee myös Karjalan Sivistysseura, joka on juuri julistanut Wikipedia-kilpailun. Riikka kertoi väitöskirjatutkimuksensa aiheesta, ja Kaisa kertoi, millaisena hän käännöstieteen asiantuntijana näkee karjalaksi kääntämisen erityislaadun. Tämän jälkeen yleisö sai esittää panelisteille kysymyksiä, ja keskustelu kulki vilkkaasti. Aihe oli selvästi kiinnostava niiden käännöstieteilijöiden mielestä, jotka olivat saapuneet paikalle.

Kokonaisuudessaan Kiännä! ja Kontu ovat tyytyväisiä symposiumin satoon. Esitelmät ja paneeli eivät keränneet suurta yleisöä, mutta olimme iloisia jokaisesta paikalle tulleesta. Käydyt keskustelut osoittivat, että tutkijiota  kiinnostaa vähemmistökielille kääntämisen uusi, tuoreelta tuntuvat näkökulma. Yksi hankkeiden tavoitteista onkin tavoittaa tutkijayhteisön huomio, ja sillä tiellä olemme nyt hyvällä alulla.