Lauantaina karjalan käännösseminaarin tuli vieraaksi Tuula Åkerlund (Romano Missio), joka on Suomen
romanikielen kieliaktivisti. Hän on lapsuudessaan omaksunut romanikielen omassa perheessään ja pitää kunnia-asiana välittää itsekin kieltä eteenpäin. Tuula on 1980-luvulta opettanut romanikieltä koulussa ja valmistanut siinä työssä opetusmateriaalia. Hän on myös toiminut myös monenlaisten tekstien kääntäjänä; listalle mahtuvat mm. YLE:n romanikieliset uutiset, runot, laulut, romanilehtien pääkirjoitukset, viralliset asiapaperit ja Raamatun tekstit.
Tuulan esitys toi konkreettisesti esiin sen, miten romanikielen käyttö on Suomessa vähentynyt niin, että kieli on vakavasti uhanalainen. Romanien ja karjalankielisten kielellisessä tilanteessa on paljon yhtäläisyyksiä (kuten kielen eläminen vain puhuttuna kielenä ja perhepiirin kielenä). Juridisesti romanikielen asema on karjalaa vahvempi, sillä romanien kieli mainitaan perustuslain kielipykälässä, mutta käytännössä romanikieli ei kuitenkaan saa riittävästi virallista tukea. Esimerkiksi kouluissa romanikieltä ei opeteta ns. omana äidinkielenä niin paljon kuin voitaisiin, ja Yleisradiossa romanikielisten lähetysten määrä on hyvin pieni.
Tuula Åkerlund puhui myös niistä käytännön haasteista, joita romanikielelle kääntäessä on tullut vastaan. Tämän listan kohdalla yleisö nyökytti samanmielisenä, sillä aivan samojen asioiden kanssa karjalaksi kääntävät kamppailevat: kääntäminen tapahtuu usein kiireisellä aikataululla, jossa käännöksen toimeksiantaja ei ymmärrä, miksi uhanalaiselle kielelle kääntäminen vie paljon aikaa. Nykysanasto on suppeaa, joten kääntäjä joutuu luomaan uudissanoja – mutta miten tehdä uudissanoja, joita romanikielen puhujat ymmärtävät? Kääntämisen avuksi on olemassa vain vähän taustamateriaalia ja sanakirjoja. Puhuttu romanikieli on vanhakantaista, mutta esimerkiksi käännettävät suomenkieliset uutistekstit sisältävät virallista yleiskieltä. Lisäksi kääntäjä jää vaikeissa käännösratkaisuissa usein yksin.
Yhdeksi ratkaisumalliksi Tuula esitti kääntäjien sähköisen yhteistyöverkoston perustamista, some-ryhmiä ja myös jonkinlaista asiantuntijatukea esimerkiksi romanikielen tutkijoilta ja kieliammattilaisilta. Luennon jälkeen keskustelimme Tuulan kanssa romanikielen ja karjalan kielen tilanteen yhtymäkohdista. Esitimme myös ajatuksen siitä, että romanikielen kääntävät voisivat hyötyä samanlaisesta käännöskoulutuksesta, jota me seminaareissamme annamme.
Päivän ohjelmaan sisältyi myös muutamien käännösseminaarien osallistujien omia puheenvuoroja; kaikki puhujat ovat olivat mukana jo viime talvena ensimmäisessä käännösseminaarissa. Tatjana Baranova puhui lauluntekstien kääntämisestä, jota hän itse on harrastanut jo varsin paljon. Laulujen kääntämisen tarvetta hän perusteli sillä, että tuttu melodia auttaa opettelemaan karjalaksi käännetyn laulun sanoja, ja sanat jäävät melodian avulla paremmin muistiin. Laulujen kääntäminen ei kuitenkaan ole yksinkertainen tehtävä, sillä lauluissa käännöksen täytyy säilyttää tarkasti alkutekstin runomitta ja rytmi, jotta teksti on laulettavissa alkuperäisellä melodialla. Sopivien sanojen etsiminenkin on erilaista kuin muussa kääntämisessä, sillä vaikka jokin sana on karjalan kielessä olemassa, se ei välttämättä sovi käännöksen runomittaan, rytmiin tai loppusointuihin.
Esityksen lomassa kuulimme monia näytteitä karjalankielisistä lauluista, joista osa sai yleisön spontaanisti yhtymään lauluun. Monet Tatjanan käännöksistä olivat venäläisiä lauluja, jotka eivät ehkä ole suomalaisille tuttuja, mutta hauskaa oli nähdä, miten Beatlesin Yesterdayn sanat kuuluvat karjalaksi. Karjalankielisiin käännöksiin voi muuten tutustua Vkontakten ryhmässä Pajatammo karjalakse (
https://vk.com/pajatammo_karjalakse).
Iltapäivään sisältyi totuttuun tapaan myös Wikipedia-työpaja, jossa Wikipedia-aktiivit Ilja Moshnikov ja Maria Kähäri auttoivat kurssilaisia verkkotietosanakirjan kanssa.
Katerina Paalamo piti seminaarin historiassa ensimmäisen eteläkarjalankielisen esitelmän, joka käsitteli hänen kokemuksiaan kääntämisestä eteläkarjalaksi, jolla ei vielä ole normitettua kirjakieltä (kirjakielen luominen on kyllä meneillään). Eteläkarjalaksi kääntävien työ on vielä haastavampaa kuin livvin- tai vienankarjalaksi kääntävien, sillä kielellä on julkaistu vain vähän ja myös kielioppi ja oma sanakirja puuttuvat. Katerina totesi olevansa käännöstehtävän äärellä enemmän kielentutkija kuin kääntäjä, sillä hän joutuu itse tutkimaan monia erilaisia kielen ilmiöitä ennen kuin voi valita sopivan karjalankielisen ilmauksen. Apuvälineinä täytyy käyttää sitä mitä on olemassa: oma murretta, opiskeltuja asioita (joihin kuuluu vieraiden kielten ja kielitieteen opintoja), verkossa olevaa suurta Karjalan kielen sanakirjaa, muiden kielimuotojen (ja kielten) sanakirjoja ja kielioppeja ja tietysti myös muita kielenpuhujia (silloin kun se on mahdollista). Katerina kuvaili omaa työtään ”eksperimentaaliseksi kääntämiseksi” ja määrittele ohjenuoraksi sen, että ”pidäy olla rohkie da uskuo iččeh, valmista kieldä ei ole”.
Lopuksi Maria Kähäri kertoi suunnitteilla olevasta uudesta karjalan kielen verkkosanakirjasta, jonne jatkuvasti kehittyvää karjalan sanastoa voidaan tallentaa. Verkko tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia siihen, että aktiivinen joukko voi yhteistyössä kartuttaa sanakirjaa. Ihannetapauksessa samaan paikkaan saataisiin kaikkien karjalan kielten sanastoa ja myös niiden vastineita muilla kielillä (erityisesti suomeksi ja venäjäksi mutta myös esimerkiksi englanniksi). Esityksen lopuksi virisi myös idea siitä, että Kiännä-hanke voisi tukea verkkosanakirjatyötä esimerkiksi järjestämällä työpajan, jonne kutsuttaisiin myös sanakirjan teon ammattilaisia.
Ja tähän päättyi Kiännä!-hankkeen järjestämä Käännösseminaari II. Kiitämme kaikkia vieraina käyneitä puhujia ja kurssin osallistujia, jotka jaksoivat pysytellä kurssin mukana lähipäivinä. Kurssi oli täyttä työtä: joka kerran kaksi lähipäivää (aamukymmenestä iltakuuteen) ja lisäksi lähipäivien välissä tehdyt itsenäiset käännöstehtävät, käännöskommentit ja vertaispalautteet. Omasta puolestani sanon vielä, että on ollut etuoikeus saada olla järjestämässä seminaaria ja istua kuuntelemassa kaikkia luentoja, harjoituksia ja keskusteluja. Molemmat seminaarit ovat avartaneet ymmärrystä siitä, millaista on uhanalaisen kielen elvyttäminen ja miten kääntäminen voi olla osana sitä.
Tästä on hyvä jatkaa. Ensi syksynä hanke järjestää uudelleen Käännösseminaari I:n, johon otetaan siis mukaan uusia opiskelijoita. Samalla haetaan muita toimintamuotoja, joiden avulla voimme pitää mukana ensimmäiset seminaarien opiskelijat.
Passibo ylen suuri!
